2009 tiedotteet ja lausunnot
Maksuttomasta asianajajapäivystyksestä apua perheiden oikeudellisiin huoliin
Asianajajien pyörittämistä maksuttomista asianajajapäivystyksistä tiedustellaan oikeudellisia neuvoja etenkin perhe-elämän huoliin. Tieto käy ilmi asianajopäivystysten yhteydessä kootuista tilastoista.
Päivystyksiä järjestetään kymmenellä paikkakunnalla. Esimerkiksi vuonna 2008 apua annettiin kaikkiaan yli tuhannelle päivystyksessä käyneelle. Tyypillinen asianajajapäivystyksestä neuvoa hakeva on keski-ikäinen nainen.
Viime vuoden aikana neuvoja on kysytty etenkin perintöön ja testamentteihin liittyvissä kysymyksissä. Kaikkiaan yli kolmanneksella asianajajapäivystyksessä käyneistä on ollut perintöoikeudellinen ongelma. Apua kaivataan myös avio- tai avoliittoon liittyvissä asioissa. Neuvoja tarvitaan esimerkiksi avioerotilanteissa. Perhe-elämään liittyvät oikeudelliset kysymykset ovatkin olleet asianajajapäivystyksen kestoaiheita koko sen yli kymmenvuotisen historian ajan.
Perhe- ja perintöoikeudellisten kysymysten rinnalla tiedusteltavien aiheiden
kirjo on laaja. Asianajajat ovat antaneet neuvoja muun muassa velkaantumiseen
ja työsuhteen päättymiseen liittyvissä kysymyksissä. Nämä huolet lisääntynevät edelleen taloustaantuman aikana.
Asianajajapäivystyksen tarkoituksena on antaa kysyjille
ensivaiheen neuvoja siitä, miten oikeudellisen ongelman kanssa kannattaisi
edetä. Tarvittaessa asianajaja opastaa kävijää hakemaan lisäneuvoja esimerkiksi
viranomaisen taholta.
Asianajajapäivystysten toiminnasta vastaavat Suomen Asianajajaliiton
paikallisosastot.
Maksutonta oikeudellista neuvontaa annetaan asianajajapäivystyksissä
seuraavilla paikkakunnilla: Heinola, Helsinki, Joensuu, Kajaani, Lahti, Oulu,
Pori, Rauma, Tampere ja Turku.
Lisätietoa: www.asianajajaliitto.fi/asianajajapaivystys
Tarkemmat alueelliset tiedot sekä
paikallisten päivystäjien yhteystiedot ja haastattelupyynnöt:
Suomen Asianajajaliiton viestintä
Janne Laukkanen
p. 040 588 1925
janne.laukkanen@asianajajaliitto.fi
Suomen Asianajajaliitto on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka
tehtävänä on ammattitaitoisten asianajopalvelujen takaaminen kaikille. Kaikki
Suomessa toimivat asianajajat ovat Asianajajaliiton jäseniä. Jäsenet ovat
kokeneita lakimiehiä, jotka täyttävät erityiset kelpoisuusvaatimukset. Vuonna 2009 Asianajajaliitto viettää
90-vuotisjuhliaan.







