Kotimaiset tuomioistuimet
Hallinto-oikeuden vahvennettu jaosto arvioi veronkorotuksen määrää ja perustetta
Turun HAO Veronkorotus – esitäytetty veroilmoitus – ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti – arvopapereiden luovutusvoitto
A oli hänelle lähetetyn esitäytetyn veroilmoituksen sisältämän erittelyosan mukaan myynyt verovuonna arvopapereita noin 360 000 euron arvosta. Erittelyosaan oli erikseen kirjattu kehotus täyttää lomake 9 tai 9A erittelyosassa mainituista ja mahdollisista muista luovutuksista, jotka puuttuivat esitäytetyn veroilmoituksen asianomaisista kohdista. Myös veroilmoituksen kyseisissä, luovutusvoittoja ja -tappioita koskevissa kohdissa oli viittaus sanottuihin lomakkeisiin. Koska A ei ollut palauttanut veroilmoitusta verovirastoon määräpäivään mennessä eikä antanut muutakaan selvitystä arvopapereiden luovutuksista, hänelle oli lähetetty selvityspyyntö, jossa luovutusvoiton tai -tappion laskemiseksi tarpeelliset tiedot oli pyydetty toimittamaan uuteen määräpäivään mennessä. Lisäksi selvityspyynnössä oli mainittu, että mikäli tietoja ei saada, luovutusvoitto lasketaan vähentämällä arvopapereiden myyntihinnasta 20 prosentin hankintameno-olettama ja että ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi seurata veronkorotus, jos menettelyyn ei ole hyväksyttävää syytä. A oli toimittanut täytetyn veroilmoituksensa verovirastoon kahta viikkoa ennen verotuksen päättymistä. Ilmoituksen liitteenä oli ollut 9A-lomakkeelle tehdyt laskelmat arvopapereiden myynnistä syntyneistä luovutusvoitoista ja -tappioista.
A:lle oli määrätty verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin nojalla 3 600 euron veronkorotus arvopapereiden myynneistä saadun luovutusvoiton ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä. Verotuksen oikaisulautakunta oli hylännyt A:n vaatimuksen veronkorotuksen poistamisesta tai alentamisesta enintään lain 32 §:n 1 momentin mukaiseen 150 euroon.
Hallinto-oikeus katsoi, että veronkorotus tuli määrätä verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 2 momentin nojalla, ja alensi korotuksen 300 euroon.
Vahvennettu kokoonpano.
Turun HAO 22.10.2010 10/0707/3







