Oikeudelliset uutiset, kotim. tuomioistuimet, arkisto 2012
Koulu sai suosia oppilaidensa sisaruksia oppilasvalinnassa
Helsingin HAO Helsingin eurooppalainen koulu Oppilaaksiotto Tasapuolinen kohtelu Yhdenvertaiset valintaperusteet
Helsingin eurooppalaisen koulun ennalta ilmoittamien valintaperusteiden mukaan hakijoiden tuli osallistua koulun järjestämään pääsykokeeseen. Pääsykokeen tarkoituksena on ollut selvittää, että valituiksi tulevilla lapsilla on riittävät valmiudet suoriutua opinnoistaan. Pääsykokeen hyväksytysti suorittaneiden kesken etusija annettiin niille hakijoille, joilla oli sisarus koulussa. Pääsykokeesta saatu pistemäärä määräsi sisäänottojärjestyksen. Koulu oli esittänyt syinä sisaruuden asettamiselle etusijalle pääsykokeen hyväksytysti suorittaneiden kesken muun ohella koulun erityislaadun ja rakenteen sekä suomalaisista kouluista poikkeavat opetussuunnitelmat ja käytännön syyt, kun sisarukset käyvät samaa koulua. Hallinto-oikeus katsoi, että esitettyjä syitä oli pidettävä asiallisina ja hyväksyttävinä perusteina.
Hallinto-oikeus katsoi, että koulun soveltamat valintaperusteet eivät olleet ristiriidassa Suomen perustuslain 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen, 16 §:n 2 momentissa säädettyjen sivistyksellisten oikeuksien eikä Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain 11 §:n 3 momentin kanssa.
Valittajien lapsen osalta oppilasvalinnassa oli menetelty koulun etukäteen vahvistamien ja ilmoittamien yhdenvertaisten valintaperusteiden mukaisesti. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Helsingin HAO 18.1.2012 12/0044/2







