Oikeudelliset uutiset, kotim. tuomioistuimet, arkisto 2011
2.4.2011
Legaliteettiperiaate esti rankaisemisen
RHO:2011:1 Tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen
A on kuljettanut kalanperkuujätettä eikä hän siten ole ollut ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen 7 §:n j-kohdan mukaan velvollinen käyttämään ajopiirturia. Mainitussa asetuksessa ei ole viittaussäännöstä alemmanasteisiin säännöksiin. Rangaistavan käyttäytymisen kuvausta ei siten voida antaa eikä rangaistusvastuuta laajentaa syytetyn vahingoksi liikenne- ja viestintäministeriön tieliikenteen ajoaikasäädösten soveltamistyöryhmän ohjeella, jonka mukaan sellaisen materiaalin, joka menee jatkojalostukseen eläinruokatehtaille esimerkiksi minkinruokatehtaille, kuljetus on piirturin käyttöpakon piirissä. Sääntely ei enää tältä osin täytä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimuksia.RHO:2011:1







