Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Tulosta sivu Kerro kaverille
Kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008

Oikeudelliset uutiset, kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008

20.12.2008 12.53

KKO:2008:114 Ylimääräinen muutoksenhaku - Tuomion purkaminen riita-asiassa Oikeudenkäyntiasiamies - Kelpoisuus Eurooppaoikeus


A:lta, joka oli suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Ruotsissa, oli evätty oikeus toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä eräässä asiassa. Opetushallitus ei ollut antanut päätöstä, jonka mukaan A:n ruotsalainen tutkinto sellaisenaan tuottaisi kelpoisuuden virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tutkinto. A oli tuomioistuimessa vedonnut muun muassa siihen, että hän oli ammattimaisesti harjoittanut oikeudellista neuvontatoimintaa ja toiminut oikeudenkäyntiasiamiehenä Suomessa noin kahdenkymmenen vuoden ajan. A katsoi, että päätös evätä häneltä kelpoisuus oikeudenkäyntiasiamiehenä toimimiseen oli perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, koska hänen ammattikokemustaan ei ollut otettu huomioon ratkaisua tehtäessä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla hakemus tuomion purkamiseksi hylättiin. (Ään.) Ks. KKO:2004:98


Saken har avgjorts i plenum av president Pauliine Koskelo samt justitieråden Kari Raulos, Mikko Tulokas (skiljaktig), Lauri Lehtimaja (skiljaktig), Kati Hidén, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki (skiljaktig), Pasi Aarnio, Juha Häyhä (skiljaktig), Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela och Jukka Sippo. Föredragande Risto Niemiluoto.


http://www.kko.fi/45377.htm


Palaa otsikoihin