Oikeudelliset uutiset, kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008
HelHO:2008:20 Turvaamistoimi - oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Asiaa turvaamistoimen vaade- ja vaaraedellytysten osalta arvioidessaan hovioikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että Novolla on Altian vastuulla olevan sopimusrikkomuksen johdosta ollut ainakin edellä selostetuilta osin perusteltu syy kohdistaa Altiaan turvaamistoimihakemus, jossa Altiaa vaadittiin velvoitettavaksi toimimaan sopimusrikkomuksen lopettamiseksi. Kun Altian vahingonkorvausvastuun aiheuttava sopimusrikkomus oli jatkunut ainakin 30.4.2005 saakka, on turvaamistoimen vaaraedellytys mainituilla osin ollut myös ilmeinen turvaamistoimea 17.1.2005 haettaessa. Vasta välitystuomiossa 7.10.2005 on Novolle lopullisesti selvinnyt, että Altian Novoon kohdistuvan vahingonkorvausvastuun aiheuttava sopimusrikkomus oli päättynyt 30.4.2005. Tässä tilanteessa on ollut perusteltua, että Novo on heti välitystuomion 7.10.2005 antamisen jälkeen peruuttanut käräjäoikeuden 7.5.2005 tekemästä turvaamistoimipäätöksestä hovioikeuteen tekemänsä valituksen.
Asiaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin säännöksestä ilmenevien periaatteiden pohjalta arvioidessaan hovioikeus katsoo, että Novon ei voida katsoa kokonaan hävinneen turvaamistoimiasiaa, vaikka se onkin peruuttanut asiassa tekemänsä valituksen. Edellisessä kappaleessa turvaamistoimen vaade- ja vaaraedellytyksestä lausuttu huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että Novon voidaan huolimatta valituksen peruuttamisesta katsoa ainakin osaksi voittaneen asian. Tässä tilanteessa asiaan liittyy myös sellaisia erityisiä syitä, jotka puoltavat Altian turvaamistoimiasiassa tekemän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä.
http://www.oikeus.fi/45038.htm







