Oikeudelliset uutiset, kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008
HelHO:2008:19 Lapsen tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpano - uusi päätös tapaamisoikeudesta
Hovioikeus toteaa, että uhkasakko, jonka tuomitsemisesta nyt on kysymys, oli asetettu lainvoimaisesti ennen Kokkolan käräjäoikeuden päätöstä 19.9.2008. Porvoon käräjäoikeus on myös jo 5.6.2008 eli ennen Kokkolan käräjäoikeuden uutta lapsen tapaamisoikeutta koskevaa perustepäätöstä 19.9.2008 tuominnut 1.2.2008 (24.6.2008) asetetun uhkasakon maksettavaksi sellaisesta B:n toimesta tapahtuneesta lapsen tapaamisoikeuden estämisestä, joka oli tapahtunut 18.2. - 18.5.2008 välisenä aikana Kokkolan käräjäoikeuden 18.6.2007 antaman väliaikaismääräyksen ollessa voimassa. Kokkolan käräjäoikeus on lisäksi päätöksessään 19.9.2008 entisestään selvästi laajentanut lapsen tapaamisoikeutta eli C:n tapaamisoikeus suhteessa isäänsä on edelleen voimassa ja uuden päätöksen nojalla lapsi tapaa isäänsä A:ta selvästi useammin kuin mikä oli tilanne väliaikaismääräyksen voimassa ollessa.
Hovioikeus katsoo, ettei Kokkolan käräjäoikeuden 19.9.2008 lapsen tapaamisoikeudesta antama uusi päätös edellä selostetuissa olosuhteissa estä Kokkolan käräjäoikeuden lapsen tapaamisoikeudesta 18.6.2007 antaman väliaikaismääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä lainvoimaisesti asetetun uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi hovioikeuden nyt kysymyksessä olevalla päätöksellä, vaikka Porvoon käräjäoikeuden uhkasakon tuomitsemisesta antama nyt valituksen kohteena oleva päätös 5.6.2008 ei olekaan vielä lainvoimainen.
http://www.oikeus.fi/45252.htm







