Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Tulosta sivu Kerro kaverille
Kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008

Oikeudelliset uutiset, kotimaiset tuomioistuimet, arkisto 2008

7.12.2008 11.12

HelHO:2008:15 Turvaamistoimi (Turvaamistoimen voimassaolo ja peruuttaminen)


Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 9 §:n mukaan, kun tuomioistuin ratkaisee pääasian, sen tulee samalla määrätä, kuinka kauan turvaamistoimi on voimassa. Jos kanne hylätään tai jätetään tutkimatta, voidaan mainitun säännöksen mukaan samalla määrätä, että turvaamistoimi peruuntuu vasta pääasiaa koskevan ratkaisun saatua lainvoiman.


Korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 1994:132 ottanut kantaa myös edellisessä kappaleessa mainittuun säännökseen todeten ensin, että oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 9 §:n mukaan tuomioistuin voi, milloin kanne hylätään tai jätetään tutkimatta, samalla määrätä, että turvaamistoimi peruuntuu vasta pääasiaa koskevan ratkaisun saatua lainvoiman. Korkeimman oikeuden mukaan saamisen selvää perusteettomuutta ei siis merkitse edes se, että saamista koskeva kanne on lainvoimaa vailla olevalla ratkaisulla hylätty. Turvaamistoimenpiteen tarve voi päin vastoin tällaisessa tilanteessa asiassa esitetyistä väitteistä johtuen korostua sen vuoksi, että lopullisen ratkaisun saaminen pääasiassa saattaa pitkittyä. ---


Worldwide Service on käräjäoikeuden pääasiassa 17.12.2007 antaman tuomion jälkeen riidattomasti maksanut ulosottomiehelle käräjäoikeuden lainvoimaa vailla olevan tuomion mukaisen Krogiuksen saatavan johdosta vakuustalletuksena 365.134,06 euroa. Näiltä osin turvaamistoimen tarvetta ei enää ole. Krogius on kuitenkin edellä selostetulla tavalla valittanut käräjäoikeuden tuomiosta ja ilmoittanut yhtiön vaatimuksen olevan käräjäoikeudessa ajetun kanteen mukaiset yhteensä 923.460,94 euroa. Hovioikeudessa vaadittu määrä ylittää selvästi vakuustalletuksen määrän ja edellä selostetulla tavalla vakuustalletuksen ylittäviltä osin ovat edelleen olemassa turvaamistoimen vaade- ja vaaraedellytykset. Asiassa ei ole myöskään tullut ilmi seikkoja, joiden vuoksi käräjäoikeuden turvaamistoimipäätöksen 26.11.2007 mukainen takavarikko ottaen huomioon Krogiuksen valituksen kohteena olevan saatavan määräkin olisi Worldwide Servicen kannalta kohtuuton.


http://www.oikeus.fi/44952.htm


Palaa otsikoihin