Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Tulosta sivu Kerro kaverille
Kotimaiset tietolähteet, arkisto 2012

rss Oikeudelliset uutiset, kotim. tietolähteet, arkisto 2012

20.7.2012

MTV3.fi: Selvitys: Eron uhka usein perhesurmien taustalla

Perhesurmien taustalla on usein eron uhka, ilmenee sisäasiainministeriön vielä julkaisemattomasta selvityksestä

Selvityksen mukaan perhesurmat tehdään tyypillisesti tavallisissa perheissä, ilman alkoholin vaikutusta tai aiempaa väkivaltaista taustaa.


– Nämä tapaukset eroavat aika paljon sellaisesta perinteisestä suomalaisesta henkirikollisuudesta. Näissä ei ole mukana sellaista näkyvää syrjäytymistä, mikä myös liittyy suomalaiseen henkirikollisuuteen, arvioi Tarja Mankkinen sisäasiainministeriöstä.


Lapset tai muu perhe otetaan mukaan voimakkaassa ahdistuksessa.


– Kun henkilö on riittävästi ahdistunut, hän ajattelee, että kun hän vie lapset ja perheensä mukanaan, niin kukaan ei jää kärsimään, sanoo tutkinnanjohtaja Pentti Lehtimäki Satakunnan poliisilaitokselta.


Selvityksen valmistuttua ministeriö aikoo ehdottaa keinoja perhesurmien ehkäisemiseksi.


Selvitys perhesurmista julkaistaan elokuun loppupuolella.


Lisätietoa


Palaa otsikoihin