Oikeudelliset uutiset, kotim. tietolähteet, arkisto 2010
31.12.2010 Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi–marraskuussa 2010
Tammi–marraskuussa pantiin vireille 2 631 konkurssia, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin
28.12.2010 OM: Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi -sivua päivitetty
Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi -julkaisun sivu on päivitetty om.fi:ssä. Sivulta löytyy tietoa elatusapuohjeen rahamäärien indeksikorotuksesta, joka tulee voimaan vuoden 2011 alusta
23.12.2010 OM: Oikeudenkäyntimaksuihin tarkistuksia 2011 alusta
Oikeudenkäyntimaksuja korotetaan vuoden 2011 alusta alkaen rahan arvon muutosta vastaavasti 1,45 prosentilla. Nykyiset maksut (79 - 223 euroa) nousevat 1 – 3 euroa
22.12.2010 OM: Lievät pahoinpitelyt virallisen syytteen alaisiksi vuoden 2011 alusta
Lievät pahoinpitelyt siirtyvät ensi vuoden alusta virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen, tekijälle läheiseen henkilöön tai henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään
Huomautus apulaisoikeusasiamieheltä
20.12.2010 OM: Oikeushenkilön rangaistusvastuu laajenee ympäristörikoksissa
25. joulukuuta 2010 voimaan tulevilla lainmuutoksilla pannaan Suomessa täytäntöön EU:n vuonna 2008 annettu ympäristörikosdirektiivi
20.12.2010 OM: Rasismi- ja viharikoksia koskevia rangaistussäännöksiä aiotaan tiukentaa
Hallituksen esitys (HE 317/2010 vp) esittää rasististen tekojen kriminalisointien selkeyttämistä
Vähemmistövaltuutetun arvion mukaan tässä tapauksessa ei ollut kyse yhdenvertaisuuslaissa kielletystä syrjinnästä
17.12.2010 OM: Työryhmä haluaa vahvistaa lapsinäkökulmaa adoptiossa
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamista kokonaisuudessaan. Nykyinen lapseksiottamisesta annettu laki kumottaisiin ja korvattaisiin uudella adoptiolailla
Ensi vuoden alusta tuomitun edellytykset suorittaa yhdyskuntapalvelu paranevat, kun palveluun on mahdollista sisällyttää nykyistä enemmän kuntoutusta ja muuta toimintaa. Samalla päihteettömyyden valvontaa tehostetaan
16.12.2010 Tilastokeskus: Viime vuonna käräjillä rangaistukseen tuomituista 9 prosenttia oli ulkomaalaisia
Käräjäoikeuksissa tuomittiin rangaistukseen viime vuonna 5 900 ulkomaiden kansalaista, mikä oli 9,1 prosenttia kaikista tuomituista
16.12.2010 Oikeudenkäyntiavustajan toiminnasta tulossa luvanvaraista
Hallitus esittää, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana yleisissä tuomioistuimissa voisi jatkossa toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
14.12.2010 OM: Velvoitteellinen lääkehoito mahdolliseksi vakavista seksuaalirikoksista tuomituille
Hallitus esittää, että seksuaalirikollisille tarkoitettu lääkehoito liitettäisiin osaksi ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa
14.12.2010 Nelonen.fi: Lakiehdotus uhkasi romuttaa toimittajien lähdesuojan
Poliisin valtuuksia koskevaan lakipakettiin jäänyt porsaanreikä olisi uhannut romuttaa toimittajien lähdesuojan
Oppaan ovat laatineet Suomen Isännöintiliitto, Suomen Kiinteistöliitto ja Suomen Kuluttajaliitto yhteistyössä oikeusministeriön kanssa
10.12.2010 Optl:ltä verkkokatsaus: Sakkorikosten kustannukset vähenivät
Sakkojen muuntamista koskeva lainmuutos vähensi sakkovankeja noin 140:llä
9.12.2010 OM: Elatusapujen kansainvälinen perintä keskitetään oikeusministeriöön
Elatusapujen kansainväliseen perintään liittyvät keskusviranomaistehtävät siirretään ulkoasiainministeriöstä oikeusministeriöön
Opiskelijan oleskelulupaa on hakenut vuoden 2010 tammi–lokakuussa 4185 henkilöä, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan
3.12.2010 OM: Hallitus haluaa uudistaa vakuutusoikeuden toimintaa nopeammaksi ja avoimemmaksi
Vakuutusoikeuden käsittelyaikoja halutaan lyhentää keventämällä tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoja
3.12.2010 OM: Sukupuoliyhteydestä puolustuskyvyttömän kanssa esitetään kovempia rangaistuksia
Raiskausrikoksiksi on tarkoitus määrittää kaikki teot, joissa rikoksentekijä on sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa käyttämällä hyväkseen tämän puolustuskyvyttömyyttä
3.12.2010 OM: Lain avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta arvioidaan tulevan voimaan huhtikuussa
Eduskunta hyväksyi lain avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta 24. marraskuuta 2010
29.11.2010 Väitös aiheesta "Väkivalta ja huoltoriidat" Tampereen yliopistolta
YTM Teija Hautanen väitteli aiheesta 30.10.2010. Väitöksen aineisto koostuu 158 oikeuteen viedyn huoltoriidan oikeudenkäyntiasiakirjoista vuosilta 2001-2003.
24.11.2010 OM: Hallintolainkäytön tasotyöryhmän mietintö: Tehtävien jako hallintotuomioistuinten kesken.
Työryhmä ehdottaa, että valitusoikeutta hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen rajoitettaisiin nykyistä useammissa asiaryhmissä
22.11.2010 Apulaisoikeusasiamies varoittaa poliisia huumepikatestin epäluotettavuudesta
Testi antaa usein aiheetta positiivisen tuloksen
22.11.2010 OM: Työryhmä kohentaisi tutkintavankien oloja ja kohtelua poliisivankiloissa
Oikeusministeriön työryhmän mukaan tutkintavankien olosuhteet poliisiasemilla ovat niin huonot, että tutkintavankien säilytys tulisi keskittää nykyistä harvemmille poliisiasemille
19.11.2010 OPTL:ltä tutkimustiedonanto: Nuoriin kohdistuva poliisikontrolli kyselytutkimuksen valossa
Keskeisenä kysymyksenasetteluna oli sen selvittäminen, vaikuttavatko muutkin tekijät kuin nuoren yleinen rikosaktiivisuus hänen todennäköisyyteensä joutua poliisikontrollin kohteeksi.
18.11.2010 OM Velallisen elinkustannusten osuutta velkajärjestelyssä tarkistetaan ensi vuoden alusta
Velkajärjestelyssä olevien velallisten välttämättömiksi elinkustannuksiksi laskettaviin rahamääriin tulee pieni korotus vuoden 2011 alusta. Muutos on 0,4 prosenttia
18.11.2010 OM: Velallisen suojaosuutta ulosotossa tarkistetaan ensi vuoden alusta
Ulosotossa palkan ulosmittauksessa velalliselle jätettävän suojaosuuden määrään tulee pieni korotus vuoden 2011 alusta. 0,4 prosentin tarkistus perustuu kansaneläkeindeksin muutokseen.
18.11.2010 Oikeusasiamies: Alle 18-vuotiaat tulisi sijoittaa vankilassa erilleen aikuisista
Nykyinen käytäntö sijoittaa alaikäiset aikuisten osastoille on vastoin lakia
17.11.2010 OM: Todistelua koskeva lainsäädäntö uudistetaan
Todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevaa lainsäädäntöä ryhdytään uudistamaan oikeusministeriön asettamassa toimikunnassa
16.11.2010 OM: Lausunnot rasistisia rikoksia koskevasta ehdotuksesta koottu
Rasistisia rikoksia koskevasta työryhmäehdotuksesta annetuista lausunnoista on julkaistu tiivistelmä
16.11.2010 Valtakunnanvoudinvirasto: Erikoisperintä laajennetaan ensi vuonna koko maan kattavaksi
Valtakunnanvoudinviraston asettama työryhmä ehdottaa, että Suomi jaetaan kuuteen erikoisperintäalueeseen, jotka kattavat kaikki maamme 22 ulosottovirastoa
12.11.2010 Eduskunta: Avoliitot varallisoikeudellisen sääntelyn piiriin
Lakivaliokunta kannattaa esitystä säätää avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta laki, jota sovelletaan avoliiton päättyessä (LaVM 23/2010 vp – HE 37/2010 vp)
11.11.2010 OM: Alaikäisen seksuaalirikoksen uhrin kärsimyskorvausta esitetään nostettavaksi
Alle 18-vuotiaana seksuaalirikoksen uhriksi joutuneelle valtion varoista rikosvahinkolain nojalla maksettavan kärsimyskorvauksen enimmäismäärää esitetään korotettavaksi 8 800 eurosta 15 000 euroon
10.11.2010 Tilastokeskus: Julkisen oikeusavun määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2009
Valtion oikeusaputoimistoissa käsiteltiin vuonna 2009 yhteensä 71 300 julkisen oikeusavun asiaa, mikä oli 160 asiaa vähemmän kuin vuotta aiemmin
10.11.2010 Lastensuojelun Keskusliitto: Huoltoriidoista miljoonien eurojen kustannukset vuosittain
Eropalvelujen kehittämisohjelmassa esitetään lakimuutoksia
5.11.2010 OPTL:lta tutkimus sääntelytarkkuuden ongelmista
Onko yksityishenkilön, yrittäjän, tuomarin tai virkamiehen kannalta parempi, että säännökset laaditaan yleisluonteisiksi vai hyvinkin täsmällisen näköisiksi?
4.11.2010 OM: Tuomioistuinharjoittelua ehdotetaan laajennettavaksi osin myös hovi- ja hallinto-oikeuksiin
Oikeusministeriön työryhmä laajentaisi tuomioistuinharjoittelijoiden eli notaarien harjoittelun käräjäoikeuksista osin myös hovi- ja hallinto-oikeuksiin
4.11.2010 OM: Viranomaisten mahdollisuus käyttää sähköistä tiedoksiantoa laajenee
Viranomaisten mahdollisuuksia lähettää asiakirjoja ja päätöksiä tiedoksi sähköisenä viestinä, kuten sähköpostitse, lisätään
3.11.2010 Polisiammattikorkeakoulu: Poliisin tietoon tuli edellisvuotta enemmän viharikoksia
Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi viime vuonna 17 prosenttia vuoteen 2008 verrattuna
3.11.2010 Apulaisoikeusasiamies: Vangin osoitetiedon merkitseminen väestötietojärjestelmään
Nykytilannetta, että vangilla, jolla ei ole muuta asuinosoitetta kuin vankilan osoite, ei ole edes omasta pyynnöstään mahdollisuutta saada väestörekisteriin merkittyä vankilan postilokero- tai katuosoitetta postiosoitteekseen ei voi pitää tyydyttävänä.
29.10.2010 Puolustusministeriö: Sotilasoikeudenhoitoa uudistetaan
Hallitus esittää sotilasoikeudenhoitoon kuuluvia sääntelyjä ajanmukaistettavaksi
29.10.2010 Liikennevahinkolautakunta: Henkilövahinkojen korvausten määrät 2011
Liikennevahinkolautakunta on antanut uuden soveltamisohjeen 2/2010, joka koskee tilapäisen haitan, pysyvän haitan sekä pysyvän kosmeettisen haitan korvaamista
29.10.2010 OM: Vakuutuksenottajan asemaan parannuksia marraskuun alusta
Vakuutussopimuslaki muuttuu marraskuun alusta. Tavoitteena on ollut lain selkeyttäminen, jotta sen soveltamisessa ilmenneet tulkinnanvaraisuudet ja muut ongelmat saadaan poistettua
28.10.2010 OM: Suomen säädöskokoelman julkaisemista aiotaan uudistaa
Uudet lait, asetukset ja muut säädökset sisältävän säädösjulkaisun, Suomen säädöskokoelman, julkaisemista aiotaan uudistaa
28.10.2010 OM: Rikoksen esitutkintaa ja pakkokeinoja koskeviin lakeihin esitetään uudistuksia
Rikoksen esitutkintaa ja sen yhteydessä käytettäviä pakkokeinoja koskevaan lainsäädäntöön esitetään uudistuksia
22.10.2010 OM: Julkaistujen henkilötietojen uudelleenkäyttö henkilötietolain soveltamisen piiriin
Hallitus esittää, että henkilötietolain soveltamisalaa laajennetaan koskemaan tilanteita, joissa tiedotusvälineissä jo julkaistuja henkilötietoja kerätään ja talletetaan henkilörekisteriin uudelleenkäyttöä varten
22.10.2010 LVM: Uudella ajokorttilailla tavoitellaan turvallisempaa liikennettä
Hallituksen esitys ajokorttilaiksi kokoaa nykyiset ajokorttisäännökset yhteen lakiin, joka sisältää säännökset kuljettajakoulutuksesta ajokortin menettämiseen
21.10.2010 Eduskunta: Ampuma-aselain sisältö hyväksytty
Eduskunta on hyväksynyt ensimmäisessä käsittelyssä ampuma-aselain muutoksen, jolla rajoitetaan käsiaseiden saatavuutta. Lakiehdotuksen sisältö hyväksyttiin hallintovaliokunnan mietinnön mukaisena
21.10.2010 STM: Valtioneuvosto hyväksyi selonteon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta
Valtioneuvosto hyväksyi selonteon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta torstaina 21.10.2010. Selonteko annetaan nyt eduskunnan käsiteltäväksi. Tasa-arvoselonteko tehdään nyt Suomessa ensimmäistä kertaa kautta aikojen
21.10.2010 OM: Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen aiotaan perustaa uusi Ihmisoikeuskeskus
Hallitus esittää, että eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettaisiin vuoden 2012 alusta toiminnallisesti itsenäinen ja riippumaton Ihmisoikeuskeskus
19.10.2010 Tilastokeskus: Rattijuopumukset ja ryöstöt vähenivät tammi - syyskuussa 2010
Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2010 tammi-syyskuussa kaikkiaan 330 000 rikosta, mikä on 6 600 tapausta (2 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin
15.10.2010 SM: Maahanmuuttajien kotoutumislaki koskisi jatkossa kaikkia maahanmuuttajia
Valtioneuvosto esittää, että maahanmuuttajien kotoutumislaki koskisi jatkossa kaikkia maahanmuuttajia
14.10.2010 STM: Kuntoutuspsykoterapian järjestäminen Kelan lakisääteiseksi velvollisuudeksi
Kelan nykyisin harkinnanvaraisena korvaama kuntoutuspsykoterapia muuttuu lakisääteiseksi
13.10.2010 OM: Työryhmä selvittämään kuluttajansuojaa julkisissa palveluissa
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään asiakkaan oikeuksien turvaamista julkisia hyvinvointipalveluja hankittaessa
13.10.2010 Lastensuojelun Keskusliitto: Puutteet rakenteissa johtavat turhiin lastensuojeluilmoituksiin
Vasta uudistettu lastensuojelulaki lisäsi peruspalveluiden velvoitteita toteuttaa ehkäisevää lastensuojelua
Johtava kihlakunnansyyttäjä oli päätöksillä esitutkinnan rajoittamisesta päättänyt, että esitutkinta lopetetaan
12.10.2010 Maahanmuuttovirasto: Oleskelulupaa hakevien määrä kasvussa
Suomesta haki oleskelulupaa tammi–elokuussa 2010 yhteensä 16 105 henkilöä. Hakijoiden määrä on kasvanut noin 12 prosenttia vuoden 2009 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, jolloin hakijoita oli 14 375.
7.10.2010 VM: Valtion virkamiesten muutoksenhakuoikeus laajenee
Hallitus esittää, että virkamiehellä olisi pääsääntöisesti oikeus valittaa häntä koskevasta päätöksestä. Muutosta haettaisiin jatkossa hallinto-oikeuksilta
7.10.2010 Eduskunta: Käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan
Eduskunnan hallintovaliokunta puoltaa aselain muutosta, jolla rajoitetaan käsiaseiden saatavuutta
7.10.2010 Asiakastieto: Kuluttajalla on keinot henkilötietojen suojaamiseen
Identiteettivarkauden uhrille seuraukset voivat olla vakavia, ellei väärinkäyttöä pystytä ajoissa estämään esimerkiksi Tietovahti-palvelua käyttämällä.
6.10.2010 Rikoksentorjuntaneuvoston ja oikeusministeriön julkaisema Haaste-lehti 3/2010 ilmestynyt
Lehden teemana on netti ja uudet viestintävälineet.
6.10.2010 Apulaisoikeusasiamies: Ampuma-aselakia tulisi tarkentaa
Säännökset ampuma-aseen väliaikaisesta haltuunotosta ovat epäselviä, toteaa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja kahden tuoreen ratkaisunsa perusteella
1.10.2010 STM: Potilastietojen luovutukseen liittyvää suostumusmenettelyä uudistetaan
Kansalliseen terveysarkistoon tulevien potilastietojen käyttämiseksi tarvittavaa suostumusmenettelyä ehdotetaan yksinkertaistettavaksi
30.9.2010 OM: Työryhmä ehdottaa, että konkurssivelallisen omaisuustiedot selville ulosottomiehen avulla
Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että konkurssipesän hoitaja voisi pyytää ulosottoselvityksen tekemistä varmistaakseen pesän selvittämisessä välttämättömien tietojen saamisen
29.9.2010 Poliisi: Rikoslakirikosten määrä laskenut viitisen prosenttia
Henkirikokset, huumausainerikokset ja asuntomurrot lisääntyneet kuluvan vuoden aikana
29.9.2010 OM: Palaute saatu sakon muuntorangaistusta koskeneesta mietinnöstä
Oikeusministeriön työryhmän sakon muuntorangaistusjärjestelmän kehittämistä koskevasta mietinnöstä on valmistunut lausuntotiivistelmä
Vähemmistövaltuutettu on saanut tietää, että keskussairaaloiden suu- ja leukasairauksien osastoilta on oltu yhteydessä Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitokseen ja pyydetty potilaan iänmääritystä
Yli puolet omaisista ei toivu perheenjäsenensä henkirikoskuolemasta 2–10 vuoden kuluessa menetyksen jälkeen, vaan kärsii psyykkisistä häiriöistä. Omaisten ammattiavun ja hoidon saamisessa on myös puutteita
24.9.2010 Optulalta tutkimustiedonanto: Hallitus arvioi heikosti lakien vaikutuksia kansalaisiin
Hallituksen esityksissä arvioidaan vain harvoin vaikutuksia kansalaisiin. Viime vuonna alle puolessa hallituksen eduskunnalle antamista lakiesityksistä arvioitiin kansalais-vaikutuksia
Oikeusministeriö pyysi lausunnon 73 viranomaiselta, organisaatiolta, järjestöltä ja asiantuntijalta kirjallisen lausunnon työryhmän mietinnöstä. Lausuntoja saapui 63
24.9.2010 VKSV: Syytteitä Matti Vanhasta ja Jyrki Kataista koskevista kirjoituksista internetissä
Entistä pääministeriä Matti Vanhasta, valtiovarainministeri Jyrki Kataista ja eduskunnan henkilöstöä vastaan esitetyt uhkaukset internetissä ovat johtaneet syytetoimiin.
22.9.2010 KELA: Korvaus myös hoidosta ulkomailla
EU-maissa saadusta sairaanhoidosta voi saada Kela-korvauksen. Hoitoon voi saada myös ennakkoluvan
22.9.2010 Oikeusasiamies: Yleisön saatava tietoa myös salaisista seksirikosjutuista
Käräjäoikeuksilla on ollut oikeus olla antamatta julkisia selosteita salaisista seksuaalirikosjutuista, katsoo oikeusasiamies. Päätöksestä välittyy kuitenkin viesti, että tuomioistuinten olisi syytä laatia julkisia selosteita nykyistä useammin
21.9.2010 OM: Elinkautisvangeille monipuolisempi riskiarviointi ennen vapauttamista
Elinkautisvankien vapauttamiseen liittyvää menettelyä kehitetään lisäämällä vankilassa tehtäviä riskiarvioita ja tehostamalla ehdonalaisen vapauden valvontaa
21.9.2010 OM: Sähköinen kiinteistökauppa mahdolliseksi lähivuosina
Sähköinen asiointi aiotaan mahdollistaa myös kiinteistökaupoissa ja muissa kiinteistöihin liittyvissä oikeustoimissa
21.9.2010 OM: Sähköisesti hoidetusta riidattomasta velkomisasiasta jatkossa alennettu oikeudenkäyntimaksu
Oikeudenkäyntimaksu olisi 25 prosenttia alempi kuin paperisella hakemuksella vireille pannusta asiasta
9.9.2010 Väitöstilaisuus Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 24.9.2010 kello 12.
OTL Timo Kerttula väittelee 24.9.2010 kello 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Vartijat ja järjestyksenvalvojat julkisen vallan käyttäjinä"
9.9.2010 Apulaisoikeusasiamies arvostelee peitetoiminnan salaamista
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies vaatii täsmentämään poliisin valeostoja ja peitetoimintaa koskevaa lainsäädäntöä
7.9.2010 OM: Maanvuokralain tarkistaminen sai kannatusta
Maanvuokralain tarkistamista käsitelleestä oikeusministeriön työryhmämietinnöstä on saatu lausunnot 33 viranomaiselta ja yhteisöltä
7.9.2010 Oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2009
Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2009 on julkaistu
6.9.2010 Oikeusasiamies: Vainajien säilytyksessä ja käsittelyssä puutteita
Oikeusasiamies esittää säännösten ja ohjeiden tarkistamista
6.9.2010 OM: Yhdistyslain uudistukset tulivat voimaan 1. syyskuuta
Yhdistyslaki uudistui syyskuun alusta vastaamaan paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia
6.9.2010 Poliisin DNA-rekisterissä 100 000 henkilötunnistetta
Keskusrikospoliisin Rikosteknisen laboratorion ylläpitämään DNA-rekisteriin tallennettiin 100 000. henkilö-DNA -tunniste 2.9.2010
30.8.2010 Tietosuojavaltuutettu: Oppaita päivitetty
Tietosuojavaltuutetun kotisivulla on julkaistu 27.7.2010 päivitettyjä oppaita
Ilmeni, että julkisella sektorilla koetaan tietosuoja tärkeämmäksi kuin yksityisellä sektorilla
27.8.2010 Oikeusasiamies: Harjavallan psykiatrisessa sairaalassa käytettiin laittomia hoitokeinoja
Oikeusasiamiehen havainto sairaalan tarkastuksella johti tutkintaan
27.8.2010 Paluumuuttajalla ei ole automaattisesti kotimaassa äänioikeutta EU-vaaleissa
Jos on käyttänyt äänioikeuttaan toisessa EU-maassa, täytyy muuttaessaan pyytää nimenomaisesti nimensä poistamista tämän maan vaaliluettelosta
Kulutusluottoja koskeva lainsäädäntö uudistuu kokonaan. Luotonantajat velvoitetaan rekisteröitymään ja noudattamaan hyvää luotonantotapaa
26.8.2010 OM: Sähköistä tiedoksiantoa halutaan lisätä
Viranomaisten mahdollisuuksia lähettää asiakirjoja ja päätöksiä tiedoksi sähköisenä viestinä, kuten sähköpostitse, halutaan lisätä
26.8.2010 OM: Työryhmän ehdotus selkeyttää menettelyä hallintotuomioistuimissa sai kannatusta
Oikeusministeriön työryhmän hallintolainkäytön kehittämistä koskevasta välimietinnöstä on valmistunut lausuntotiivistelmä
Luonnoksesta hallituksen esitykseksi sähköistä kiinteistön vaihdantaa lainsäädännöksi pyydettiin lausuntoa 42 viranomaiselta ja yhteisöltä. Lausuntoja saatiin yhteensä 33.
20.8.2010 OM: Julkisen vallan vahingonkorvausvastuusta selvitys
Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevasta lainsäädännöstä on valmistunut selvitys
18.8.2010 STM: Lastensuojelun asiakkaalle järjestettävä sosiaalityöntekijän esittämät palvelut
Muutosesityksen mukaan kunnan olisi järjestettävä lastensuojelun asiakkaalle ne sosiaalihuollon palvelut, joita lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pitää tarpeellisina.
Paljon julkisuutta saaneiden isoäitien käännytystapausten jälkeen ulkomaalaislakiin toivottiin muutosta kiireellisellä aikataululla.
17.8.2010 Väitöstilaisuus Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 3.9.2010
OTL Heidi Andersson väittelee aiheesta "Veden saatavuus - Oikeustieteellinen tutkimus"
16.8.2010 Tilastokeskus: Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi–kesäkuussa 2010
Tammi–kesäkuussa 2010 jätettiin käräjäoikeuksiin 1 609 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta. Hakemuksia jätettiin 95 enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.
16.8.2010 OKV: Käräjäoikeuden toimistosihteerille ja entiselle laamannille syyte virkarikoksesta
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt nostettavaksi syytteen Jyväskylän käräjäoikeuden toimistosihteeriä ja entistä laamannia vastaan
10.8.2010 Evira: Joka toinen epäilyyn perustuva eläinsuojelutarkastus johti toimenpiteisiin vuonna 2009
Virkaeläinlääkärit tekivät vuonna 2009 yli 3200 epäilyyn perustuvaa eläinsuojelutarkastusta.
9.8.2010 OM: Työryhmä ehdottaa kokeilua, jolla edistettäisiin lapsen edun huomioon ottamista huoltoriidoissa
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että eräissä käräjäoikeuksissa ryhdytään kokeilemaan uudenlaista lapsen huoltoriitojen sovittelua
Asiassa tehty valitus hylättiin
2.8.2010 Maahanmuuttovirasto: Ulkomaalaislakiin muutoksia 1.8.2010 alkaen
Ulkomaalaislakiin on tehty muutoksia koskien iän selvittämistä, turvapaikanhakijan työnteko-oikeutta ja perheenyhdistämistä. Muutokset astuivat voimaan 1.8.2010
2.8.2010 Rikosseuraamuslaitos: Ehdonalaisessa vapaudessa olevia vankeja valvonnassa runsaat 1300
Ehdonalaisesti vapautuvista vangeista valvontaan asetetaan ne, joiden koeaika on pitempi kuin yksi vuosi tai rikos on tehty alle 21-vuotiaana
30.7.2010 Kuluttajariitalautakunta: Kännykän akun kestosta ilmoitetut tiedot oikeuttivat kaupan purkuun
Akun toiminta-aika oli ollut 30-50 prosenttia ilmoitettua lyhyempi
29.7.2010 Kuluttajariitalautakunta: 17-vuotiaan tytön tekemä iltapuvun kauppa ei ollut sitova
17-vuotiaan 856 eurolla ostaman iltapuvun ja muiden asusteiden kauppaa ei voitu tuotteiden hinta ja käyttötarkoitus huomioon ottaen pitää olosuhteisiin nähden tavanomaisena ja merkitykseltään vähäisenä.
28.7.2010 MTV3: Elinkautista ei aiota pidentää
Porvoon kolmoissurma käynnisti oikeusministeriössä selvittelyn siitä, pitäisikö elinkautisvankien vapauttamista arvioida nykyistä tarkemmin.
28.7.2010 Valtakunnanvoudinvirasto: Ulosottoasioiden määrät ennallaan – perintätulos parantunut
Vuoden 2010 ensimmäisen puolivuotiskauden aikana ulosottoon saapui asioita miltei yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Tarkastelujaksolla ulosottoon saapui hieman yli miljoona asiaa, mikä ennakoi noin 2,6 miljoonaa saapuvaa asiaa vuonna 2010.
Henkilöverotuksessa osinkoa verotetaan eri tavoin riippuen siitä, onko osinko saatu julkisesti noteeratusta osakeyhtiöstä (listatusta yhtiöstä) vai muusta osakeyhtiöstä (listaamattomasta yhtiöstä)
26.7.2010 OM: Riidattomien velkomisasioiden oikeudenkäyntikuluja tarkistetaan
Riidattomissa velkomis- ja häätöasioissa vastapuolen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen taksoja tarkistetaan johtuen heinäkuun alussa tapahtuneesta arvonlisäveron yhden prosenttiyksikön noususta
20.7.2010 VVM: Päästöoikeuksien ja rakennusalan käännetty arvonlisävero
Tasavallan Presidentti vahvisti perjantaina 16.7.2010 päästöoikeuksien ja rakennusalan käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta koskevan lain
20.7.2010 TEM: Helena Lamposesta yhteistoiminta-asiamies
Hallitus nimitti 15.7.2010 oikeustieteen tohtori Helena Lamposen ensimmäiseksi yhteistoiminta-asiamieheksi
19.7.2010 Verohallinnolta ohje verohuojennuksesta
Veronhuojennuksella tarkoitetaan sitä, että asiakas vapautetaan veron (ja viivästysseuraamusten) maksamisesta joko osittain tai kokonaan
19.7.2010 OM: Yhdistyslaki uudistuu syyskuun alusta
Yhdistyslaki uudistuu syyskuun alusta vastaamaan paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia
19.7.2010 Tilastokeskus: Rattijuopumukset ja ryöstöt vähenivät tammi - kesäkuussa 201
Poliisin , tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2010 tammi-kesäkuussa kaikkiaan 204 000 rikosta, mikä on 3 200 tapausta (2 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin
14.7.2010 MTV3: Todistajia hengenvaarassa - Suomelle tekeillä oma todistajansuojeluohjelma
Suomelle valmistellaan mahdollisuutta omaan todistajansuojeluohjelmaan. Sisäministeriö on käynnistämässä selvitystyön todistajansuojalainsäädännön uudistamiseksi
Syyttäjä oli toistuvasti toimittanut korkeimpaan oikeuteen osoittamiaan valituslupahakemuksia ja valituksia Valtakunnansyyttäjänvirastoon niin, että ne olivat saapuneet sinne määräajan viimeisenä päivänä tai päivän sitä ennen
13.7.2010 Poliisi yhtenäistää ajokieltomenettelyä
Poliisi saa uudet ohjeet koskien ajokieltoon määräämistä ja varoituksen antamista toistuvien liikennerikosten ja -rikkomusten vuoksi sekä ajokieltoon määräämistä vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan osoittavan teon vuoksi
8.7.2010 STM: Maria Kaisa Aula jatkaa lapsiasiavaltuutettuna
Valtioneuvosto nimitti valtiotieteen lisensiaatti Maria Kaisa Aulan lapsiasiavaltuutetuksi uudelle viisivuotiskaudelle, joka alkaa 1.9.2010
7.7.2010 OM: Tuomioistuinharjoittelijoiden päätösvaltaa halutaan aikaistaa ja laajentaa
Oikeusministeriön työryhmä haluaa aikaistaa ja laajentaa tuomarin ammattiin valmentautuvien tuomioistuinharjoittelijoiden eli notaarien toimivaltaa.
7.7.2010 Apulaisoikeusasiamies: Ulosottomiehen oikeus valokuvata velallisten kotia
Velallisten kotirauhaa ja yksityisyydensuojaa ei loukattu, kun ulosottohenkilöstö kuvasi vain ulkoapäin heidän kotiaan, toteaa AOA Maija Sakslin.
6.7.2010 OM: Oikeudenkäyntiavustajien toiminnan muuttaminen luvanvaraiseksi sai kannatusta
Oikeusministeriön työryhmän ehdotukset oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuutta ja valvontaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi ovat saaneet valtaosin myönteistä palautetta.
Joka neljäs syyttäjä ja joka viides tuomari tai tuomioistuimen esittelijä on kokenut epäasiallista vaikuttamista vuonna 2008 tehtyä kyselyä edeltäneen puolentoista vuoden aikana.
30.6.2010 OM: Uusi asunto-osakeyhtiölaki voimaan heinäkuun alussa
Asunto-osakeyhtiölain uudistus tulee voimaan 1.7.2010. Uusi laki selventää päätöksentekoa ja edistää tarpeellisten rakennustöiden käynnistämistä taloyhtiöissä
24.6.2010 OM: Hovioikeuteen uusi jatkokäsittelylupajärjestelmä vuoden 2011 alussa
Hovioikeuksissa otetaan käyttöön jatkokäsittelylupa. Valitusoikeutta käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ei rajoiteta, vaan kaikista tuomioista voi edelleen valittaa.
24.6.2010 OM: Toimikunta suunnittelemaan hovi- ja hallinto-oikeusverkostoa
Oikeusministeriö on asettanut toimikunnan laatimaan ehdotuksen tulevaksi hovi- ja hallinto-oikeusverkostoksi. Tavoitteena ovat asiamääriltään ja rakenteiltaan keskenään mahdollisimman samankokoiset tuomioistuimet
24.6.2010 OM: Velkajärjestelyn maksuohjelman normaali kesto lyhenee elokuun alussa kolmeen vuoteen
Maksuohjelman kesto yksityishenkilön velkajärjestelyssä lyhenee pääsäännön mukaan nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen vuoteen.
21.6.2010 STM: Kotikunnan voi valita jatkossa vapaammin
Laitoshoidossa olevat ja asumispalveluja sekä perhehoitoa tarvitsevat voisivat valita nykyistä vapaammin kotikuntansa
21.6.2010 Oikeuskanslerinvirasto: Oikeuskanslerilta päätös huumepoliisiasiassa
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on 21.6.2010 antanut päätöksensä poliisi- ja syyttäjäviranomaisten menettelystä niin sanotussa huumepoliisiasiassa
18.6.2010 OM: Törkeistä eläinsuojelurikoksista jatkossa nykyistä ankarampia rangaistuksia
Eläinsuojelurikoksista annettavia rangaistuksia aiotaan ankaroittaa.
17.6.2010 OM: Mahdollisuus syytteestä sopimiseen rikoksen tunnustamalla jakoi mielipiteet
Mahdollisuus syytteestä sopimiseen tai lievempään rangaistukseen rikoksen tunnustamalla ei saa laajaa kannatusta
16.6.2010 Väitös Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 18.6. klo 13.00
OTL Esa Kyllästinen väittelee
15.6.2010 Oikeusasiamies on luovuttanut kertomuksensa vuodelta 2009 eduskunnalle
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen luovutti tiistaina 8.6.2010 eduskunnan puhemiehelle toimintakertomuksensa vuodelta 2009
11.6.2010 OM: Oikaisuvaatimusmenettelyä täsmennetään
Oikaisuvaatimusjärjestelmän asemaa ja merkitystä oikeusturvakeinona vahvistetaan. Hallintolakiin otetaan uudet säännökset, jotka ohjaavat oikaisuvaatimuksen käsittelyä
10.6.2010 SM: Kansalaisuuteen edellytettävää asumisaikaa ehdotetaan lyhennettäväksi
Muutoksella kannustettaisiin maahanmuuttajia hankkimaan kielitaito ja siten edistettäisiin myös Suomeen kotoutumista
10.6.2010 SM: Ulkomaalaislakiin muutoksia
Hallitus esitti 10.6.10 , että tasavallan presidentti vahvistaisi lain ulkomaalaislain muuttamisesta. Ulkomaalaislain muutokset tulisivat voimaan 1.8.2010
9.6.2010 OM: Ruorijuopumuksen promilleraja ja rangaistussäännökset pohdintaan
Vesiliikennejuopumusta koskevien säännösten muutostarvetta pohtimaan asetetaan oikeusministeriön työryhmä
8.6.2010 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos: Sovitteluun tuotiin lähes 12 000 rikos- ja riita-asiaa vuonna 2009
Rikos- ja riita-asioiden sovittelukäsittelyyn tuotiin yhteensä 11 880 rikosta ja riita-asiaa vuoden 2009 aikana. Tapausmäärät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna noin 7 %
8.6.2010 Yle: Toimittajien lähdesuojaa ei sittenkään murenneta
Poliisin valtuuslakeja valmistellut työryhmä on luopunut kaavailemistaan lähdesuojan heikennyksistä. Kovan arvosteluryöpyn saanut esitys on pantu jäihin, ja lähdesuojakysymykset jätetään entisen lainsäädännön varaan
7.6.2010 OM: Eurooppalaisen lähestymiskiellon valmistelu eteni
EU:n oikeusministerit hakivat perjantaina 4.6. kokouksessaan Luxemburgissa yhteistä näkemystä lähestymiskieltoja eli ns. eurooppalaista suojelumääräystä koskevasta direktiivistä, minkä perusteella yhdessä maassa lähestymiskiellolla suojattu henkilö voisi saada suojaa myös siirtyessään toiseen jäsenvaltioon
7.6.2010 OM: Työryhmä ehdottaa Ihmisoikeuskeskuksen perustamista
Työryhmä ehdottaa, että eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettaisiin vuoden 2012 alusta toiminnallisesti itsenäinen ja riippumaton Ihmisoikeuskeskus
4.6.2010 Liikenneministeriö Alkolukko pakolliseksi koulu- ja päivähoitokuljetuksiin
Alkolukon käyttö tilausajoina suoritettavissa koulu- ja päivähoitokuljetuksissa on tulossa pakolliseksi. Samalla määritellään alkolukkoa koskevat tekniset ja toiminnalliset vaatimukset
3.6.2010 Liikenneministeriö: Rattijuopumuksesta nuorille alkolukkopakko
Tehokas valvonta ja rikkomuksiin puuttuminen, kuten alkolukon käyttöpakon määrääminen rattijuopumuksesta, voisivat olla ratkaisuja nuorten liikenneonnettomuuksien vähentämiseksi.
3.6.2010 SM: Rajavartiolaitos voi jatkossa käyttää telekuuntelua ihmiskaupan torjunnassa
Rajavartiolaitos voi jatkossa käyttää televalvontaa ja telekuuntelua törkeän laittoman maahantulon ja siihen liittyvän ihmiskaupan esitutkinnassa
3.6.2010 OM: Hallitus esittää keinoja lähisuhde- ja työpaikkaväkivaltaan puuttumiseksi
Lievät pahoinpitelyt aiotaan siirtää virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen tai tekijälle läheiseen henkilöön taikka henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään
2.6.2010 OM: Työryhmä ehdottaa metsästysrikoksista ankarampia rangaistuksia
Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa törkeän metsästysrikoksen lisäämistä rikoslakiin, jotta erityisen moitittavista teoista voitaisiin rangaista nykyistä ankarammin
1.6.2010 Tilastokeskus: Syyttäjä ratkaisi 77 400 asiaa vuonna 2009
Vuonna 2009 syyttäjä ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan 77 402 rikosoikeudellista asiaa, mikä on 3 593 vähemmän kuin vuotta aiemmin
28.5.2010 Ihmisoikeusliitto: Selvitys maahanmuuttajataustaisten lasten lähettämisestä vanhempien kotimaahan
Selvitys julkaistaan 28.5.2010 kello 11.30 alkavassa tilaisuudessa Ihmisoikeusliitossa
Tutkimus käsittelee viranomaistyötä, joa lapsiin kohdistuvien väkivaltatapausten selvittäminen käytännössä vaatii
27.5.2010 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Tilastot lapsen elatuksesta ja huollosta 2009 valmistuneet
Sosiaalilautakunnat vahvistivat vuonna 2009 kaikkiaan 39 643 elatusapusopimusta. Sopimuksia vahvistettiin lähes 4 000 (11 %) enemmän kuin edellisenä vuonna
26.5.2010 OKV: Käräjäoikeuden äänitteet ja niiden laatu
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti käräjäoikeuden huomiota äänittämisen ja äänitteiden laadun tärkeyteen
26.5.2010 SM: Lakihanke muun omaisen oleskelulupaehtojen muuttamiseksi asetettu
Sisäasiainministeriö on 26.5.2010 asettanut säädöshankkeen ulkomaalaislain muuttamiseksi Suomen kansalaisen muulle omaiselle myönnettävään oleskelulupaan liittyen
24.5.2010 Poliisi: Ihmiskaupan vastainen verkkosivusto avataan
Suomen kansallisen ihmiskaupan vastaisen toimintasuunnitelman mukaisesti eri viranomaiset, yhteisöt ja järjestöt ovat käynnistäneet ihmiskaupan vastaisen toiminnan tiedotus- ja koulutushankkeen
21.5.2010 STM: Design-huumeille kielto nykyistä nopeammin
Huumausainelakia ollaan muuttamassa siten, että Suomi voisi jatkossa luokitella nopeasti huumausaineiksi uusia markkinoille tulevia huumaavia aineita, jotka ovat terveydelle vaarallisia
20.5.2010 STM: Rekisteröidyssä parisuhteessa eläville oikeus ottovanhemman isyys- ja vanhempainrahaan
Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät saavat oikeuden ottovanhemman vanhempainrahaan sisäisen adoption jälkeen, jos adoptoitu lapsi on korkeintaan vuoden ikäinen
20.5.2010 SM: Ulkomaalaislakia muutetaan Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen vuoksi
Hallitus esitti tänään, että tasavallan presidentti vahvistaisi lain ulkomaalaislain 153 ja 158 a §:n muuttamisesta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina.
18.5.2010 Tilastokeskus: Yrityssaneeraukset kasvussa vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä
Tammi–maaliskuussa pantiin vireille 145 yrityssaneerausta, mikä on yli 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin
Tammi–maaliskuussa 2010 jätettiin käräjäoikeuksiin 817 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta, mikä on 72 enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin
17.5.2010 Tilastokeskus: Konkurssien määrä väheni tammi–maaliskuussa 2010
Tammi–maaliskuussa pantiin vireille 797 konkurssia, mikä on lähes 11 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin
17.5.2010 Apulaisoikeusasiamies: Hätäkeskuspäivystäjä käyttäytyi asiattomasti hätäpuhelun aikana
Huomautus apulaisoikeusasiamieheltä
16.5.2010 Työryhmämietintö laajojen ja vaikeiden rikosasioiden sujuvoittamiseksi
Valtakunnansyyttäjänvirasto kutsui kokoon joukon tuomareita, syyttäjiä, poliiseja ja asianajajia.
14.5.2010 OM: Elatusapujen kansainvälisen perintään esitetään muutoksia
Mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi laki Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa.
14.5.2010 Tasa-arvovaltuutettu: Autonäyttelyn pääsylipun alennus naisille
Lipun hinta oli 20 euroa/aikuinen, mutta yhtenä tapahtumapäivänä lipun hinta on naisille ollut kymmenen euroa, mikä on koettu miehiä syrjiväksi.
12.5.2010 OM: Puhelintiedoksianto otetaan käyttöön käräjäoikeuksissa kesäkuun alusta lähtien
Puhelintiedoksianto otetaan käyttöön yleisenä tiedoksiantotapana kaikissa yleisissä tuomioistuimissa.
12.5.2010 OM: Isännöitsijäntodistukseen lisää tietoja taloyhtiön ja osakehuoneiston kunnosta
Isännöitsijäntodistukseen tulee lisää tietoa osakehuoneistossa tehdyistä kunnossapito- ja muutostöistä sekä muutenkin huoneiston kunnosta ja mahdollisista vioista.
10.5.2010 Väitöstilaisuus Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 21.5.2010
OTK Helena Jokila väittelee 21.5.2010 kello 12 aiheesta "Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta - Raiskauksen ja muiden seksuaalirikosten oikeudellisen tiedon konstruktiot"
7.5.2010 OM Lausuntotiivistelmä edunvalvojien valvonnan ajanmukaistamisesta valmistunut
Edunvalvojien toiminnan valvonnan ajanmukaistamista käsitelleestä työryhmämietinnöstä saatiin lausunnot yhteensä 26 viranomaiselta ja yhteisöltä.
5.5.2010 OM : Työryhmä ehdottaa lapsille parempaa suojaa seksuaalirikoksia vastaan
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista nykyistä ankarampia rangaistuksia ja uusia tekoja rangaistaviksi
4.5.2010 Poliisin vuosikertomus 2009 valmistunut
Vaikka ilmi tulleiden rikosten määrä kasvoi, kasvoivat myös selvitysprosentit
30.4.2010 OM: Elinkautisvangin vapauttamista koskevia säännöksiä täsmennetään
Rikoslain säännöksiä elinkautisvangin vapauttamisesta aiotaan täsmentää. Lisäksi selkeytettäisiin säännöksiä vankien rangaistusaikojen laskutavasta.
30.4.2010 Eduskunta: Perustuslakivaliokunta otti kantaa ampuma-aselain uudistukseen
Valiokunta ei hyväksy, että ampuma-seuran jäsenyys olisi ampuma-urheilussa ja -harrastuksessa käytettävän käsiaseen luvansaannin edellytyksenä, koska se olisi yhdistymisvapauden vastaista.
29.4.2010 OM: Velkajärjestelyn maksuohjelman normaali kesto lyhenisi kolmeen vuoteen
Maksuohjelman kestoa yksityishenkilön velkajärjestelyssä esitetään lyhennettäväksi pääsäännön mukaan nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen vuoteen.
29.4.2010 OM: Maksupalvelulaki voimaan toukokuun alusta
Uudet säännökset koskevat tilisiirtoja, suoraveloituksia ja pankki- ja luottokorttimaksuja sekä eräitä mobiilimaksuja. Käteisellä maksamiseen laki ei vaikuta.
27.4.2010 EU:n sosiaaliturvasäännökset uudistuvat
Uudistus tulee voimaan 1.5.2010, kun nykyinen sosiaaliturva-asetus korvataan uudella asetuksella sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta.
23.4.2010 Eduskunta hylkäsi ehdotuksen käräjäoikeuksien videotallenteista
Eduskunta hylkäsi ehdotuksen videotallenteista, kun se perjantaina käsitteli käräjäoikeuksien muutoksenhakua koskevaa uutta lakia.
Huomautus apulaisoikeusasiamieheltä
22.4.2010 Jatkokäsittelylupa-asia etenee eduskunnassa
Hallitus- ja oppositiopuolueet ovat eri mieltä siitä, onko eduskunnassa oleva hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen vai ei.
Valitusten käsittelyaika sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa on edelleen kohtuuttoman pitkä eikä täytä perustuslain vaatimuksia.
19.4.2010 Maahanmuuttovirasto: Vuosi 2009 oli vaihtelevien lukujen aikaa
Maahanmuuttoviraston vuosikertomus 2009 on valmistunut
16.4.2010 OM: Lakiluonnos eläintenpitokieltorekisteristä lausunnolle
Lakiehdotus on osa valmisteilla olevaa eläinsuojelurikoksia koskevaa hallituksen esitystä, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle kesäkuussa.
16.4.2010 Rikosseuraamuslaitos: Yhdyskuntaseuraamuksia koskevien lausuntopyyntöjen toimittaminen
Pyynnöt toimitetaan rikosseuraamuslaitosten arviointikeskuksille 1.5.2010 alkaen
15.4.2010 Apulaisoikeusiamies: Ammattitaudin korvauksen maksatus viivästyi
Ammattitaudin korvausasiaa käsiteltiin tuomioistuimissa ja vakuutusyhtiössä lähes kahdeksan vuotta. AOA Pajuojan mukaan vakuutusyhtiön olisi tullut panna korvaukset maksuun heti asian ratkettua.
14.4.2010 Lakivaliokunnalta mietintö jatkokäsittelyluvasta hovioikeudessa
Lakivaliokunta hyväksyi hallituksen esityksen, seulonta korvataan jatkokäsittelyluvalla
13.4.2010 Optulalta julkaisu valvotun koevapausjärjestelmän toimivuudesta
Järjestelmä tarkoituksenmukainen, toimeenpanossa kirjavuutta
12.4.2010 Valtakunnanvoudinvirasto: Maksuhäiriömerkintöjä oikaistaan
Ulosottokaaren ja luottotietolain muutokset ovat 1.4.2010 lähtien mahdollistaneet maksuhäiriömerkintöjen poistamisen luottotietorekistereistä, kun yksityisoikeudellinen saatava on lopullisesti vanhentunut.
9.4.2010 VKSV: Ohjaava käsitys, esitutkintayhteistyö, esitutkintapyyntö
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on todennut ohjaavana käsityksenään, että kihlakunnansyyttäjän olisi tullut lähettää sähköpostiviestinsä suoraan tutkinnanjohtajalle eikä vain tiedoksi muille lähettämiään viestejä.
9.4.2010 OM: Avopuolisoiden omaisuuden erottelu tulossa lakiin
Oikeusministeriö esittää hallitukselle lakimuutosta, joka mahdollistaisi avopuolisoiden omaisuuden erottelun erotilanteessa. Avopuolisoilla olisi oikeus hakea pesänjakajaa erottelun toimittamiseksi.
Valtuutettu haluaa lisätä tietoa oikeuksista ja antaa eri toimijoille eväitä kehittää oman toimintansa syrjimättömyyttä ja yhdenvertaisuutta.
Oikeusministeriö on käynnistänyt valmistelutyön rikoslain muuttamiseksi niin, että sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa määritellään aina raiskausrikokseksi.
6.4.2010 Tilastokeskus: Rikoksista selvitettiin 59 prosenttia
Poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 kaikkiaan 432 000 rikosta. Poliisi selvitti yhteensä 256 000 rikosta, joihin epäiltiin syylliseksi 289 000 henkilöä. Näistä oli naisia 21 prosenttia.
31.3.2010 OM: Ehdotus teollis- ja tekijänoikeusasioiden keskittämisestä markkinaoikeuteen valmistunut
Oikeusministeriön asettama työryhmä on valmistellut ehdotuksen teollis- ja tekijänoikeuksia koskevien asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittämisestä markkinaoikeuteen.
30.3.2010 Lakimiesliitto: Lakimieskunnan palkkatutkimus 2009 on valmistunut
Kaikkien lakimiesten keskimääräinen kokonaispalkka oli vuoden 2009 lokakuussa 5 590 euroa. Puolet lakimiehistä ansaitsi vähintään 5 050 euroa kuukaudessa.
30.3.2010 OM: Hissin jälkiasennusta koskevaa päätöksentekoa selvennetään
Heinäkuussa 2010 voimaan tulevaa asunto-osakeyhtiölakia esitetään täsmennettäväksi.
Vuonna 2009 käräjäoikeuksissa käsiteltiin loppuun 350 541 siviiliasiaa, mikä on 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Suomessa kansalliset uhritutkimukset ovat tärkein väkivallan kokonaismäärää kuvaava tietolähde. Suuri osa väkivallasta jää piilorikollisuudeksi ja väkivallan kokonaismäärän selvittämiseen tarvitaan myös kyselytutkimuksia.
29.3.2010 SM: Poliisin salaisessa tiedonhankinnassa ei merkittäviä muutoksia
Poliisin salaisessa tiedonhankinnassa ja valvonnassa ei ole todettu vuoden 2009 osalta merkittäviä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna.
24.3.2010 Oikeuskansleri: Tukiasuntojen paloturvallisuudesta huolehdittava
Pelastussuunnitelma ja turvallisuusselvitys on laadittava sosiaalihuollon järjestämiin päihdeongelmaisten tukiasuntoihin.
23.3.2010 Väitös Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 9.4.2010
OTM Henrik Elonheimo väittelee aiheesta ”Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu”.
23.3.2010 OM: Työryhmä ehdottaa parannuksia rahanpesun torjuntaan
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa toimia rahanpesun torjunnan tehostamiseksi.
19.3.2010 OM: Toisessa EU-maassa, Islannissa tai Norjassa annettu tuomio huomioon rikosoikeudenkäynnissä
Vankeus- tai yhdyskuntapalvelurangaistus voidaan jatkossa ottaa huomioon rikosoikeudenkäynnissä uutta rangaistusta määrättäessä rangaistusta kohtuullistavasti samalla tavoin kuin aiempi Suomessa annettu tuomio.
18.3.2010 OM: Valvontarangaistuksesta uusi rikosseuraamus
Uusi rikosseuraamus nimeltä valvontarangaistus suoritettaisiin vankilan ulkopuolella, mutta tuomittua valvottaisiin rangaistuksen aikana sekä sähköisesti teknisin välinein että muilla tavoin.
17.3.2010 Optulalta julkaisu menettelystä kirjallisessa rikosprosessissa
Kirjallinen rikosprosessi on ollut voimassa hieman yli kolme vuotta. Sen tarkoitus oli nopeuttaa ja tehostaa rikosoikeudenkäyntejä, kuitenkin niin, ettei asianosaisten oikeusturva kärsi.
15.3.2010 STM: Rekisteröidyssä parisuhteessa eläville oikeus ottovanhemman isyys- ja vanhempainrahaan
Rekisteröidyssä parisuhteessa eläville ehdotetaan oikeutta ottovanhemman vanhempainrahaan sisäisen adoption jälkeen, jos lapsi on korkeintaan vuoden ikäinen. Naisparit voisivat saada isyysrahaan rinnastettavan etuuden.
11.3.2010 Väitös Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 12.3.2010
OTL Juha Mäkelä väittelee aiheesta "Sopimus ja erehdys - Sopimusoikeudellinen tutkimus oikeuserehdyksestä valinnanvapauden teorian näkökulmasta"
Lapin yliopiston ja Amnestyn Suomen osaston yhteistyönä toteuttama mielipidekysely on osa Asenne esiin -kampanjaa, jonka tavoitteena on tehdä näkyväksi asenteiden, mielipiteiden, lainsäädännön ja seksuaalisen väkivallan välinen yhteys.
10.3.2010 OPM: Opiskeluoikeuden peruuttaminen mahdolliseksi
Opiskelijoihin kohdistuvia kurinpitotoimia pitäisi kiristää lakimuutoksen turvin nykyisestä, ehdottaa opetusministeriön asettama työryhmä.
9.3.2010 Apulaisoikeuskansleri: Kelalle huomautus määräajan ylittämisestä
Apulaisoikeuskansleri Puumalainen on antanut Kansaneläkelaitokselle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä valituksen käsittelyssä.
9.3.2010 OM: Oikeusapuhakemuksen voi nyt lähettää internetin kautta
Maaliskuun alusta lähtien on ollut mahdollista hakea internetin kautta päätöstä, onko oikeutettu saamaan valtion korvaamaa oikeusapua vai ei.
9.3.2010 OM: Valtakunnansyyttäjän esittelymuistiossa ollut virhe korjataan
Oikeusministeriö vie tällä viikolla uudelleen käsiteltäväksi valtakunnansyyttäjän virkanimityksen, sillä virkanimitysasiakirjoissa oli virhe.
5.3.2010 OM:Valtakunnansyyttäjäksi Matti Nissinen
Valtioneuvosto esitti valtakunnansyyttäjän virkaan 1. huhtikuuta lukien Matti Nissistä. Tasavallan presidentti päätti nimityksestä perjantaina 5. maaliskuuta.
5.3.2010 Valtakunnanvoudinvirasto: Ulosottotoimessa vilkkaampaa kuin vuotta aiemmin
Ulosottoasiat lisääntyivät vuonna 2009 lähes kymmenen prosenttia edellisvuodesta.
3.3.2010 Maija Sakslin Kelasta toiseksi apulaisoikeusasiamieheksi
Eduskunta valitsi täysistunnossaan 2.3.10 oik.lis. Maija Sakslinin toiseksi eduskunnan apulaisoikeusasiamieheksi seuraavaksi nelivuotiskaudeksi.
Vähemmistövaltuutettu pyysi syrjintälautakuntaa tutkimaan, olivatko Järvenpään Mestariasunnot OY tai Järvenpään kaupunki rikkoneet yhdenvertaisuuslain 6 §:ssä säädettyä syrjintäkieltoa asunnonhaussa.
1.3.2010 Maahanmuuttoviraston tilastoanalyysit julkaistiin
Maahanmuuttoviraston oleskelulupa-, turvapaikka- ja kansalaisuusasioita koskevat tilastoanalyysit vuodelta 2009 on julkaistu viraston verkkosivuilla. Analyysit perustuvat helmikuun puolivälissä vahvistettuihin lukuihin.
26.2.2010 Väitös Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 5.3.2010
OTK Timo Makkonen väittelee aiheesta "Equal in Law, Unequal in Fact - Racial and ethnic discrimination and the legal response thereto in Europe".
26.2.2010 Ihmisoikeusliitto julkaisi selvityksen uskonnonopetuksesta
Uskonnonopetus ja ihmisoikeudet -selvityksessä perehdytään uskonnonopetuksen järjestämiseen kouluissa.
25.2.2010 OM: Asiantuntija-avustajan käyttöä aiotaan kokeilla lasten huolto-oikeudenkäynneissä
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus asiantuntija-avustajan käytön kokeilemisesta lapsen huolto-oikeudenkäynneissä.
25.2.2010 Apulaisoikeusasiamies: Esitutkinta kesti vuosia Vantaalla - syyteoikeus vanhentui
Väitetyn putkapahoinpitelyn esitutkinta kesti Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Vantaalla lähes viisi vuotta, minkä vuoksi syyttäjä ei ehtinyt tehdä syyteharkintaa ennen syyteoikeuden vanhentumista.
23.2.2010 Oikeuskansleri Jonkka: Peruskoulujen oppilashuollossa parannettavaa
Oppilashuolto ei näytä toteutuvan peruskouluissa perusopetuslaissa edellytetyn tasoisena, arvioi oikeuskansleri.
22.2.2010 OM: Määräaikaiseen tuomarinvirkaan nimittämistä halutaan yhdenmukaistaa
Oikeusministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksensa määräaikaisten tuomareiden nimittämismenettelyjen keventämisestä ja yhdenmukaistamisesta.
18.2.2010 Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus: Kuittien tehtailu on arkipäivää rakennusalalla
Suomessa tehtiin vuonna 2007 runsaat 200 rikosilmoitusta rakennusalan talousrikoksista. Kolme neljästä rikosjutusta sisälsi kuittikauppaa.
Riitta-Leena Paunion johtopäätökset lääninhallitusten selvityksistä ja havainnoista.
16.2.2010 OM: Edunvalvojien velvoitteisiin täsmennyksiä
Oikeusministeriön työryhmä lisäisi holhousviranomaisten eli maistraattien mahdollisuuksia myöntää helpotuksia edunvalvojien tilivelvollisuuteen. Lisäksi täsmennettäisiin holhousviranomaisten tilintarkastusvelvollisuuden sisältöä.
15.2.2010 Tilastokeskus: Konkurssien määrä kasvoi yli 25 prosenttia tammi–joulukuussa 2009
Vuoden 2009 aikana pantiin vireille 3 275 konkurssia, mikä on 25,4 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.
15.2.2010 Keski-Uudenmaan poliisilaitos: Lähestymiskieltoselvitys valmis
Keski-Uudenmaan poliisilaitos selvitti tammikuussa 2010 voimassa olleiden 69 lähestymiskiellon toimivuutta.
12.2.2010 Oikeusasiamies 90 vuotta -juhlakirja
Oikeusasiamiesinstituution 90-vuotisen taipaleen kunniaksi julkistettiin 11.2.2010 esseetyyppisistä artikkeleista koostuva juhlakirja.
12.2.2010 OTL Maija Sakslin nousemassa eduskunnan apulaisoikeusasiamieheksi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta kannattaa KELA:n vastaavaa tutkijaa, OTL Maija Sakslinia apulaisoikeusasiamieheksi 1.4.2010 alkaen.
12.2.2010 Perustuslakivaliokunnalta kannanotto oikeudenkäyntien viipymiseen
Perustuslakivaliokunta pyysi eri tahoilta selvitystä oikeudenkäyntien viivästymiseen liittyvistä seikoista. Asian käsittelyssä valiokunta on keskittynyt oikeudenkäyntien kestoon yleisissä tuomioistuimissa.
11.2.2010 STM: Lastensuojeluasioiden käsittelyä nopeutetaan
Maaliskuun 2010 alusta alkaen kiireellisen sijoituksen jatkopäätöksen tekeminen siirtyy hallinto-oikeudelta kunnalliselle viranhaltijalle.
11.2.2010 OM: Yhdyskuntapalveluun esitetään lisää toimintamahdollisuuksia ja tiukempaa päihdevalvontaa
Yhdyskuntapalvelulakiin esitetään muutoksia, jotta käytännön toimeenpanossa esiintyneet ongelmat poistuisivat.
11.2.2010 Asianajaja Aarno Arvelasta kunniatohtori
Helsingin Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tohtoripromootio 14.5.2010
5.2.2010 OPM:Kansainväliset tekijänoikeussopimukset voimaan Suomessa
Suomi saattaa kansallisesti voimaan Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPOn tekijänoikeussopimuksen sekä esitys- ja äänitesopimuksen
4.2.2010 Väitös Joensuun yliopiston Kauppa- ja oikeustieteellisessä tiedekunnassa 19.02.2010
Riitta Ahtonen väittelee aiheesta ”Kohtuuttomat oikeustoimen ehdot ja niiden sovittelu: Oikeustaloustieteellinen tarkastelu”
2.2.2010 Pakolaisneuvonta: Oppaat tulkeille ja alaikäisten edustajille ilmestyneet
Turvapaikanhakijoiden tulkeille ja alaikäisten yksintulleiden hakijoiden edustajille on julkaistu oppaat, joissa selvitetään turvapaikkamenettelyn eri vaiheita ja käsitteitä.
Teemasta järjestettiin kaksipäiväinen työseminaari
29.1.2010 VM: Sijoitusrahastolakiin rahasto-osuuden hoitajia koskevat säännökset
Esityksellä (HE 287/2009 vp) lisättäisiin sijoitusrahastolakiin säännökset rahasto-osuuden hoitajien hallinnoimista rahasto-osuuksista.
28.1.2010 Väitös Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 29.1.2010
OTK, FT Laura Walin väittelee aiheesta "Alkio- ja kantasolututkimuksen sääntely bio-oikeudellisena mallina".
26.1.2010 Professori Jyrki Virolainen kanteli ex-oikeusministeristä
Virolainen pyytää oikeuskansleria tutkimaan Johannes Koskisen menettelyn oikeusministerinä.
26.1.2010 OM: Työryhmä tarkistamaan konkurssilakia
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän ajalle 15.1.2010 – 30.9.2010 tarkistamaan konkurssilain säännöksiä
25.1.2010 OM: Rasistisia rikoksia koskevia rangaistussäännöksiä halutaan tiukentaa
Rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia halutaan selkeyttää. Myös rangaistuksen koventamisperusteita tulisi täsmentää, jotta ne nykyistä laajemmin soveltuisivat niin sanottuihin viharikoksiin.
25.1.2010 OM: Rikoksen tunnustamisen vaikutuksia koskeva muistio lausunnolle
Oikeusministeriö on selvittämässä sitä, soveltuisiko Suomeen useassa Euroopan maassa käytössä oleva menettely, jossa rikoksesta epäilty tunnustaa teon ja saa hyväkseen jonkinlaisen edun.
Poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2009 tammi-joulukuussa kaikkiaan 431 000 rikosta, mikä on 10 000 tapausta (2 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin.
18.1.2010 EOA: Kanteluiden määrä kipusi jälleen uuteen ennätykseen vuonna 2009
Oikeusasiamies kuitenkin ratkaisi kanteluita vielä enemmän kuin niitä saapui
Turvapaikanhakijalasten etu ja oikeudet eivät toteudu riittävästi
15.1.2010 Väitös Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 22.1.2010
OTK Venla Roth väittelee
15.1.2009 OM Vesilainsäädännön kokonaisuudistusta koskeva esitys valmistunut
Vesialueiden ja vesivarojen käyttöä sääntelevä vesilaki ehdotetaan kokonaan uudistettavaksi.
13.1.2010 Väitös Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 30.1.2010
OTK Sanna Palo väittelee aiheesta "Järjestäytyneet rikollisryhmät ja rikosvastuu".
Oikeusministeriön työryhmämämietinnössä 2009:21: ”Sakon muuntorangaistusjärjestelmän kehittäminen” on selvitetty mahdollisuuksia ottaa käyttöön jokin yhdyskuntaseuraamus sakkovankeuden vaihtoehtona.
Vuoden 2010 aikana on oikeusministeriössä tarkoitus käynnistää hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien rakenteita koskeva selvityshanke.
Suomeen syntyi vuoden 2010 alusta uusi rikosseuraamusalan viranomainen, kun Rikosseuraamusvirasto ja sen alaisuudessa toimivat Kriminaalihuoltolaitos ja Vankeinhoitolaitos yhdistettiin Rikosseuraamuslaitos-nimiseksi viranomaiseksi.
5.1.2010 Väitös Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 16.1.2010
OTK, LL.M.Eur. Tuomas Jussi Mylly väittelee aiheesta ”Intellectual Property and European Economic Constitutional Law. The Trouble with Private Informational Power” (Immateriaalioikeus ja eurooppalainen konstitutionalismi. Ongelma nimeltä yksityinen informaatiovalta)
5.1.2010 Väitös Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 9.1.2010
VT Jukka Siro väittelee aiheesta "Tuomiovalta kansalle - Vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918"
4.1.2010 OM: Käräjäoikeuslakiin lisätään luettelo käräjäoikeuksista
Vuodenvaihteessa voimaan tulleessa käräjäoikeusuudistuksessa käräjäoikeuksien määrä väheni 51:stä 27:ään. Myös käräjäoikeuksien asiallista toimivaltaa koskeviin säädöksiin tuli muutoksia.







