Oikeudelliset uutiset, kotim. tietolähteet, arkisto 2009
12.11.2009
Söderman, Sasi, Zyskowicz ja Rönni ehdottavat videoita hovioikeuteen
Kokeneilta kansanedustajilta rinnakkaisaloite hovioikeusmenettelyn uudistamiseksi
"Ruotsissa on käytössä järjestelmä, jonka mukaan kaikkien käräjäoikeuksissa todistelutarkoituksessa kuultujen lausunnoista tehdään kuva- ja äänitallenne. Hovioikeuden pääkäsittelyssä todistelu otetaan pääsääntöisesti vastaan tallenteelta, jonka perusteella hovioikeus tekee uskottavuusarvioinnin. Todistajia ei kuulla henkilökohtaisesti uudelleen, ellei ilmaannu tarvetta esittää heille uusia kysymyksiä. Tämän lakialoitteen mukaan Suomen tulisi siirtyä samantyyppiseen järjestelmään kuin Ruotsissa. Käräjäoikeuksissa kuultujen lausunnoista tulisi tehdä kuva- ja äänitallenteet, joita hyödynnettäisiin muutoksenhakumenettelyssä. Kuvataltioinnin tekeminen olisi kuitenkin tuomioistuimen harkinnan varassa siten, että erityisten syiden puhuessa tietyn kuulustelun taltioimista vastaan sitä ei tehtäisi."LA 63/2009 vp







