Oikeudelliset uutiset, kotimaiset tietolähteet, arkisto 2008
Oikeuskansleri: Poliisi - Menettely - Esitutkinta - Kuulustelu
Kantelijaa kuultiin poliisin toimittamassa esitutkinnassa asianomistajana. Kantelija arvosteli poliisin menettelyä muun ohella sen vuoksi, että poliisi ei ollut lukenut hänelle ääneen hänen esitutkinnassa antamaansa kertomusta.
Kuulustelun toimittanut vanhempi konstaapeli totesi antamassaan selvityksessä, ettei hän lukenut kuulustelukertomusta kantelijalle ääneen, vaan antoi kantelijan itse rauhassa lukea kertomuksen läpi papereista. Hän oli kertomansa mukaan sanonut kantelijalle, että mikäli kertomuksessa oli jotain muutettavaa, lisättävää tai poistettavaa, niin muutokset olisi tehty ennen kuin hän olisi allekirjoittanut kuulustelupöytäkirjan.
Esitutkintalain 39 §:n 2 momentin mukaan pöytäkirjattu kertomus on heti kuulustelun päätyttyä luettava kuulusteltavalle ja annettava hänen tarkastettavakseen.
[wwwlink|www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2008/20081319|Ratkaisu]







