Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Tulosta sivu Kerro kaverille
Kansainväliset oikeudelliset tietolähteet, uutisarkisto

Kansainväliset oikeudelliset tietolähteet, uutiset 2008

1.4.2010

Ruotsin korkeimmalta oikeudelta erimielisiä päätöksiä ne bis in idem -periaatteen tulkinnasta

Ruotsin korkein oikeus on eilen antanut kaksi päätöstä, joissa se on katsonut, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 4 pöytäkirjan 7 artikla yleisesti estä syytteen käsittelyä veropetoksesta veronkorotuksen jälkeen.

Ruotsin korkein oikeus on asettanut sanansa varsin varoen ja todennut, että "ilman selvää tukea" ihmisoikeussopimuksesta tai ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä sopimus jättää kansalliselle lainkäytölle tiettyä harkintamarginaalia. RKKO tosin myönsi avoimesti, että ihmisoikeustuomioistuimen uusin oikeuskäytäntö sitten Zolotukhin-tuomion on selvästi täsmentynyt siinä suhteessa, minkälaiset teot arvioidaan "samoina tekoina".

Kummassakin ratkaistussa asiassa kolme oikeusneuvosta viidestä oli erimielisiä ja yksi tämän lisäksi halusi lisätä omat perustelunsa lopputulokseen.

Oikeustieteen  tohtori Jakob Heidbrink kommentoi lyhyesti päätöksiä seuraavasti:

Högsta domstolen har bestämt sig: det finns enligt domstolen inte skäl att underkänna det svenska systemet med skattetillägg och skattebrott för väsentligen samma felaktiga uppgifter. Anledningen tycks vara att domstolen anser att det saknas stöd för att underkänna den svenska ordningen, eller med andra ord att det saknas ett bemyndigande till domstolen att underkänna den svenska ordningen även när ett brott mot Europakonventionen i och för sig föreligger.

Jag har inte hunnit läsa besluten ännu, men det verkar visa sig ännu en gång att domstolarna i det här landet är alltför osjälvständiga: lagstiftaren ger ”rättigheter” enligt en internationell konvention, men utrustar inte domstolarna med verktyg att låta dessa rättigheter komma den enskilda medborgaren till godo. Så bekvämt för politiker: man kan slå sig för bröstet och prisa Sverige som världens bästa land utan att det verkligen behöva störa maktutövningen. (juridikbloggen.wordpress.com)

Kysymys ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta verotusprosessien ja verorikosprosessien välillä näyttää edelleen kaipaavan ihmisoikeustuomioistuimen selkeää kannanottoa.

RKKO:n ratkaisut: B 5498-09   B 2509-09

Aihetta koskevia ratkaisuja on uutisoitu aiemmin:



Palaa otsikoihin