Asianajajista on tullut viime vuosina suomalaisen oikeuspolitiikan merkittäviä toimijoita. Ammattikunnan arvostuksen nousu on ollut nopeaa. Näin todetaan Asianajajaliiton 90-vuotisjuhlissa julkistetussa dosentti Heikki Pihlajamäen teoksessa ”Kansan ja esivallan välissä”. Pihlajamäen teos on laaja tieteellinen tutkimus asianajajien ammattikunnan kehityksestä Suomessa.

Pihlajamäen mukaan suomalaisten asianajajien rooli oikeudenhoidossa oli pitkään poikkeuksellisen vähäinen ja yksipuolinen verrattuna esimerkiksi Keski-Eurooppaan. Julkista kuvaa ovat lisäksi leimanneet käsitykset, joiden mukaan asianajajakunta olisi ensisijaisesti kiinnostunut omasta ansiotasostaan, eikä oikeuden toteutumisesta.

Arvostusta nakersi myös se, että oikeudenkäyntien hoitoon osallistui pitkään maallikkoasiamiehiä, joilla ei ollut oikeudellista koulutusta. Tämä vahvisti yleisön käsitystä siitä, ettei oikeudessa avustaminen vaatinut syvällistä oikeudellista ammattitaitoa. Epäammattimaisten avustajien toimiminen oikeudessa edellytti kuitenkin sitä, että tuomarit vastasivat käytännössä yksin oikeudenkäyntien järkevästä sujumisesta. Tämä ei vastannut nykyaikaista käsitystä hyvästä oikeusprosessista.

Asianajajien arvostuksen nousun taustalla on suomalaisen oikeudenkäyntimenettelyn nopea uudistuminen 1990-luvulta alkaen. Uudistukset ovat tarkoittaneet käytännössä sitä, ettei maallikoilla ole enää asiaa oikeussaleihin. Uusi oikeudenkäyntimenettely on asettanut syyttäjille ja asianajajille lisää vaatimuksia. Koko vastuu prosessin sujuvuudesta ei ole enää tuomarilla, vaan myös syyttäjien ja asianajajien on osallistuttava aktiivisesti oikeudenkäyntien valmisteluun ja kulkuun.

Uudistuneen roolinsa myötä asianajajat on otettu viime vuosina mukaan oikeudenkäyntien edelleen kehittämiseen. Asianajajat ovat pohtineet yhdessä tuomareiden ja syyttäjien kanssa, miten prosesseja saataisiin tarkoituksenmukaisemmiksi. Asianajajakunta on näkynyt voimakkaasti myös lainsäädännön valmistelussa ja saanut siinä vankan asiantuntijaroolin.

Pihlajamäki kuvaa 1990- ja 2000-lukujen muutosta suureksi murrokseksi.

– Asianajajista on tullut yhteiskunnallisesti arvostettu ammattikunta, joka osallistuu oikeuspoliittiseen keskusteluun tuomareiden, syyttäjien ja tutkijoiden ohella. Ala on kansainvälistynyt ja asianajotoimistojen keskimääräinen koko on kasvanut. Yhä useampi asianajaja myös erikoistuu vain yhteen tai kahteen oikeudenalaan, koska vaatimukset osaamisen suhteen ovat kovat, Pihlajamäki summaa.

Lisätietoa teoksesta ja sen tilaamisesta tästä linkistä