Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto
Advokaatti 2/2009

Pääkirjoitus: Liiton talous kestää

 

Asianajajaliiton valtuuskunta päätti tammikuussa korottaa vuodesta 2004 muuttumattomana säilynyttä jäsenmaksua noin kymmenellä prosentilla. Korotuksen taustalla oli kaksi reaalimaailmaan liittyvää syytä, kirjoittaa liiton pääkirjoituksessa.


Toinen näistä oli kustannusten kasvun ja varainhankinnan kasvun välinen epäsuhta. Vuosina 2004–2008 kustannukset kohosivat yli 20 prosenttia. Toisaalta lähes täysin jäsenmaksuihin perustuvan varainhankinnan tuotot nousivat samaan aikaan vajaa kymmenen prosenttia.


Toinen syy on vuosiin 2009–2010 ajoittuvat huomattavat ylimääräiset kustannukset. Taloyhtiö teettää liiton toimitiloissa laajan putkiremontin, johon liittyy myös sähkölinjojen uusinta ja ilmastoinnin asentaminen. Liiton toimistolle on sen vuoksi hankittava korvaavat toimitilat, mistä aiheutuu huomattavat lisäkustannukset. Putkiremontin lisäksi suoritetaan liiton kustannuksella tilojen peruskorjaus.

Jäsenmaksun korotuksella on myös varauduttu liiton henkilöstömäärän varovaiseen lisäykseen. Liiton erilaisten toimintojen lisääntymisestä ja monipuolistumisesta huolimatta henkilöstön kokonaismäärä on 15 vuodessa lisääntynyt vain kahdella henkilöllä. Samaan aikaan liiton jäsenmäärä on lisääntynyt 1 200 jäsenestä 1 850 jäseneen.  Nyt henkilöstöresursseja on vahvistettava.

 

Markku Ylönen

 

 

Taantuma muuttaa bisnestä lähialueilla

 

Ruotsin, Venäjän ja Baltian talouskurjimus heijastuu myös siellä toimivien suomalaisten asianajotoimistojen toimeksiantojen määrään ja laatuun. Erityisesti tämä näkyy liikejuridiikassa, koska asianajajia työllistävät yritysjärjestelyt ovat 0209 Taantuma muuttaa bisnestä lähialueillavähentyneet nopeasti. Suomalaistoimistot hakevatkin nyt lähialueilta vain nollakasvua. Talouden suhdanteet tuntuvat väistämättä myös asianajotoimistoissa, kun yhä

suurempi osa toimeksiannoista tulee suoraan liike-elämästä.

 

Tiina Ruulio


 

 

Toimistoyhteisöissä synergiaa

 

Toimistoyhteisö tarjoaa monia etuja – säästöjä, entistä monipuolisempia palveluja, synergiaa ja kollegiaalisuutta. Lahdessa toimivaan uuteen toimistoyhteisöön kuuluvat 0209 Hynttyyt yhteenAsianajotoimisto Risto Halsti Ky, Asianajotoimisto Vesa Tähtinen ja Asianajotoimisto Lehtinen & Koponen Oy. Tärkein syy yhteisön perustamiseen olivat tilajärjestelyt. Tilojen lisäksi jaetaan myös sihteeripalvelut. Samalla saatiin senioreiden kokemusta ja nuorta energiaa yhteisen katon alle.

 

Raija Lahtinen

 

 


Tapaohjekoulutuksia ympäri Suomen

 

Hyvää asianajajatapaa koskevat uudistetut ohjeet tulevat voimaan huhtikuun 1. päivänä. Siihen asti voimassa ovat vanhat, vuodelta 1972 peräisin olevat ohjeet. 0209 Uudet tapaohjeet kiinnostavatAsianajajat perehtyvät uusiin tapaohjeisiin eri puolilla Suomea järjestettävissä osastojen koulutustilaisuuksissa.

 

Tiina Komi

 



 




Kantelut vähenivät, käsittelyajat pidentyivät

 

Asianajajaliittoon tuli viime vuonna vireille 401 valvonta- ja palkkioriita-asiaa, mikä on 54 juttua vähemmän kuin edellisvuotena. Niistä 335 oli valvonta-asioita ja 66 palkkioriita-asioita. Vuoden 2008 alussa asianajajia oli 1 848. Vireille tulleet jutut koskivat noin 22 prosenttia asianajajakunnasta.


Valvontalautakunta ratkaisi viime vuonna 312 valvonta-asiaa, mikä on 34 vähemmän kuin edellisvuonna. Palkkioriitoja ratkaistiin 54, se on 34 edellisvuotta vähemmän.

Kantelujen yleisimpiä syitä ovat viivyttely tehtävien hoitamisessa, puolueellisuus esimerkiksi pesänselvittäjän tai -jakajan tehtävissä ja riittämätön yhteydenpito asiakkaisiin. Riitaa syntyy myös siitä, onko alkuneuvottelusta ja muusta ilman toimeksiantoa annetusta neuvonnasta oikeus laskuttaa.


– Asianajajan kannattaa ilmoittaa hinnoitteluperiaatteet heti ensi kontaktissa asiakkaalle. Toimistossa hintojen tulee olla esillä ja ne on ilmoitettava arvonlisäverollisina. Myös toimeksiannon tekeminen kirjallisesti säästäisi monesti joutumasta valvontaan tai ainakin helpottaisi asioiden tarkistamista jälkikäteen, neuvoo valvonta-asioista vastaava lakimies Tuuli Lahikainen.


Palkkioriidoissa yleisin moite koskee yhteydenpidosta koituvia kuluja.

– Asiakas ei miellä, että lyhyistäkin puheluista ja sähköpostiviestien lukemisesta veloitetaan. Laskutusperusteet on syytä selvittää asiakkaalle ja tehdä erittely toimenpiteistä ainakin asiakkaan sitä pyytäessä. Laskun kokonaisuuden on oltava kohtuullinen.


Valtaosa (71 %) aineellisesti ratkaistuista valvonta-asioista ei johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Seuraamuksena oli 18 prosentissa tapauksista huomautus. Varoitus seurasi kymmenessä prosentissa tapauksia. Joka viidennessä palkkioriidassa suositeltiin palkkion alentamista (11 kpl).

 

Raija Lahtinen