(Lainsäädäntöä seurattu 31.12.2009 asti)
Jos joudut rikoksen uhriksi, toimi seuraavasti:
- Tarkista, onko tapauksella silminnäkijää tai muuta todistajaa. Jos on, ota yhteystiedot talteen.
- Myös rikoksen aiheuttamat vahingot on syytä varmentaa: pyydä todistajaa katsomaan ja painamaan mieleensä, mitä vahinkoja on syntynyt. Ota tarvittaessa valokuvia.
- Tee ilmoitus poliisille ja pyydä kopio kirjatusta ilmoituksesta. Tarvitset sitä, jos haet rikosvahingosta korvausta vakuutuksestasi.
- Jos kyse on väkivaltarikoksesta, käänny lääkärin puoleen ja pyydä tätä kirjaamaan vammat ylös. Tarvittaessa on hyvä myös valokuvata vammat (yleensä poliisi huolehtii kuvista).
- Yksi hyvä todistaja on parempi kuin kolme huonoa: pidä siis huoli, että yhdelle ja samalle henkilölle kertyy mahdollisimman paljon havaintoja itse rikoksesta ja sen aiheuttamista vahingoista. Tämä on tärkeää etenkin silloin, jos kyse on toistuvasta rikoksesta, esim. kotirauhan rikkominen.
- Valmistaudu poliisikuulusteluun: ota kaikki tapaukseen liittyvät todisteet ja asiakirjat mukaan. Nimeä mahdolliset todistajat. Kuulustelu voi tapahtua myös puhelimitse.
- Harkitse, annatko syyttäjän ajaa korvausvaatimukset puolestasi vai teetkö sen itse mahdollisesti asianajajasi kanssa.
- Tilaa itsellesi esitutkintapöytäkirja, saat sen poliisilta ilmaiseksi.
- Voit myös pyytää saada jättää loppulausunnon suoritetun tutkinnan johdosta ennen asian siirtymistä syyttäjän harkittavaksi.
- Jos juttu on senlaatuinen, että tarvitset asianajajan apua, tai edes epäilet sitä, käänny asianajajan puoleen mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.
Poliisin saatua esitutkinnan valmiiksi asia siirtyy syyttäjälle, joka itsenäisesti harkitsee onko aihetta nostaa syyte jotakuta tai joitakuita vastaan. Syyte voidaan jättää nostamatta todisteiden puuttumisen tai teon vähäisyyden perusteella. Tällöin rikoksen uhri voi vielä itse ajaa syytettä, hänellä on kuitenkin hävitessään velvollisuus korvata vastapuolen kulut. Jos syyttäjä ajaa syytettä, ei rikoksen uhri voi koskaan joutua korvaamaan syytetyn kuluja.
Lisätietoa:
- Poliisin neuvontasivut
- Rikosuhripäivystys
- Oikeusministeriön rikosuhriesite "Jos joudut rikoksen uhriksi"
- Justitieministeriets broschyr: Om du blir utsatt för ett brott
Jos syyte nostetaan, asia tulee syyttäjän aloitteesta vireille tapahtumapaikan käräjäoikeudessa. Sinut kutsutaan asian pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti jos sinua tarvitaan todistelutarkoituksessa. Usein sitä ennen pyydetään esittämään kirjallisesti korvausvaatimukset. Ne voit laatia itse tai pyytää asianajajalta apua. On myös mahdollista, että syyttäjä esittää korvausvaatimuksesi, jos ne ovat selvät ja yksinkertaiset (esim. vakuutuksen omavastuu). Muista vaatia laillinen korko tekopäivästä lukien! Liitä kulutositteet tai niiden kopiot korvausvaatimukseesi.
Katso myös: Valtakunnansyyttäjänviraston sivut
Jos sinua tarvitaan
pääkäsittelyssä todistamassa, miten rikos tapahtui saat valtion varoista korvauksena
matkakulut, päivärahan ja korvauksen ansionmenetyksestä tuolta päivältä. Täytä
palkkiolomake jo ennen istuntoa. Lomakkeen saat istuntopaikalla haastemieheltä
tai käräjäsihteeriltä.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa harkinnan jälkeen heti istunnon päätyttyä tai
monimutkaisemmassa jutussa voidaan antaa ns. kansliatuomio. Tuomio annetaan
tällöin kirjallisena käräjäoikeuden kansliasta pääkäsittelyssä ilmoitettuna
ajankohtana. Voit soittaa kansliaan tuolloin tai jo etukäteen pyytää
lähettämään kopion tuomiolauselmasta telefaksina.
Oikeusapu
Jos kyse on perheväkivallasta tai siihen verrattavasta taikka seksuaalirikoksesta on rikoksen uhrilla oikeus saada tuloihin katsomatta lakimies avustajakseen valtion varoilla. Usein näin on myös muissa henkeen terveyteen tai vapauteen kohdistuvissa rikosasioissa. Voit saada vaihtoehtoisesti myös tukihenkilön, joka on kanssasi kuulusteluissa ja oikeuden istunnoissa. Valtio maksaa tukihenkilölle korvauksen.
Muiden rikosten osalta yksityiselle asianomistajalle voidaan myöntää oikeusapua valtion varoin samoin edellytyksin kuin rikoksesta syytetylle. Tällöin ratkaisevaa on siis asianosaisen tulotaso. Oikeusapua saa ainakin osittain valtion varoilla 75 % kotitalouksista. Jos sinulla on kotivakuutus, on siihen kuuluvaa oikeusturvavakuutusta käytettävä ensisijaisesti. Niissä on yleensä 15 %:n omavastuu. Myös vapaaehtoisessa autovakuutuksessa on oikeusturvavakuutus, jota voit käyttää asianajokulujen kattamiseen jos kyse on liikennerikoksesta.
Jos rikoksella on aiheutettu henkilövahinko, korvaa Valtiokonttori jäljempänä selostettujen vahinkojen lisäksi myös oikeudenkäyntikulut, esim. oikeusturvavakuutuksen omavastuun.
Katso myös: Oikeusapusivut
Vahingonkorvaus
Vahingonkorvausta ei tuomita, jos et sitä vaadi! Vain vaadittu määrä voidaan tuomita. Selvitä siis etukäteen, mitä esimerkiksi kivusta ja särystä voi ja kannattaa vaatia korvausta.
Tilapäisestä haitasta
maksettavista korvauksista on annettu henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositus.
Jatkossa luvassa on suositus myös pysyvistä vammoista.
Jos syytetty tuomitaan rikoksestaan, tuomitaan samalla yleensä myös
vahingonkorvaukset. Jos sinulle on tuomittu vahingonkorvausta, muista tilata
käräjäsihteeriltä tai käräjäoikeuden kansliasta kopio tuomiosta, jonka voit
toimittaa ulosottomiehelle. Jos tuomittu ei kykene maksamaan korvauksia, korvaa
Valtiokonttori tietyt rikosvahingot (lähinnä henkilövahingot, esim. kipu ja
särky, henkinen kärsimys, lääkäri- ja sairaalakulut) ainakin osittain.
Tuomioistuimen tuomitsemat määrät eivät välttämättä sido Valtiokonttoria.
Lisätietoa:
Muutoksenhaku
Sekä rikoksen uhri (=asianomistaja), syyttäjä että syytetty voivat valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Valitusta ennen tulee viikon sisällä tuomion jälkeen ilmoittaa kirjallisesti tyytymättömyys käräjäoikeuden tuomioon. Jos joku edellä mainituista valittaa, voi hänen vastapuolensa tehdä vastavalituksen kaksi viikkoa varsinaisen valituksen määräpäivän jälkeen.
Valituksen sisällöstä riippuen asia ratkaistaan hovioikeudessa joko pelkän kirjallisen aineiston perusteella, tai jos kyse on näytön arvioinnista, sielläkin järjestetään pääkäsittely. Tällöin ne henkilöt, joita kuultiin alioikeudessa kuullaan yleensä uudelleen myös hovioikeudessa.
Katso myös: Hovioikeudet
Asianajajilla on erilaisia toiminnan painopistealueita ja erikoisosaamista. Voit etsiä asianajajahaun avulla sellaisen lähiseudulla toimivan asianajajan, joka on erikoistunut rikosasioihin.
>> Siirry asianajajahakuun







